Uusi tapa tehdä

Kuten viime livessä lupasin (lämmin kiitos kaikille katsoneille ja kommenteista!), syvennän nyt hieman enemmän kirjaprojektini rakenteita.

Kuka kustantaa?

Julkaisen romaanini Bonnierin vastalanseeratun omakustannepalvelun, Type & Tellin (myöh. T&T), kautta. Välttelen kuitenkin sanaa ”omakustanne” sen huonon leiman vuoksi ja siksi, että se ei tässä tapauksessa kerro kaikkea. T&T tarjoaa samat palvelut kuin kustantamot: toimitustyön, kansisuunnittelun, kirjakauppajakelun jne. Kannan itse taloudellisen riskin mutta saan täyden tuen siihen, että kirja löytää lukijansa.

Näen T&T:n ennen kaikkea hyvänä mahdollisuutena tuoda oma teksti julki varsinkin, jos oma teksti on pitkällä ja ovet kustantamoon eivät ole syystä tai toisesta auenneet. Kun kielteinen päätös kustantamisesta on tehty, usein teksti ei saa ehkä koskaan koettaa siipiään lukijoiden käsissä. Tammikuussa lukijoilla onkin mahdollisuus ensin arvioida ja sitten päättää, miten pitkälle oma romaanini lähtee lentoon. Tietenkin olen itse vastuussa myös markkinoinnista, mutta etenkin digimarkkinointi ja sosiaalinen media ovat entisestään madaltaneet kynnystä lukijan ja kirjailijan välillä. Tämä on yksinomaan hyvä asia.

Mitä maksaa?

Kulut riippuvat täysin siitä, ovatko kannet pehmeät vai kovat, minkä kokoinen kirja on ja kuinka paljon siinä on sivuja. Alun suurin yksittäinen kuluerä – painoksen painamiskustannukset – vältetään, kun kirjoja painetaan tarvepainatuksella. Tämä tarkoittaa painamista siinä tapauksessa, kun kirjasto tai kirjakauppa tilaa. Näin ollen kirjailijalle tilitetään myynnistään tekijänpalkkio, kun teos on tilattu ja painokustannukset sekä jakelu- ja palvelumaksut on vähennetty. Suurin kustannus alussa tuleekin T&T:n palvelupaketeista (mm. jakelu, mainospohjat, arvostelukappaleet) ja siitä, ostaako palveluita myös muualta (kansisuunnittelu, kirjailijakuvaus). Oman projektini hinta on mielestäni kohtuullinen, ja unelmani vuoksi otan tämän riskin mielelläni.

Haasteet ja hyödyt

Suurin haaste liittyy ilman muuta siihen, että teksti löytäisi lukijansa. Tämän kanssa kamppailevat tosin kaikki esikoiskirjailijat, myös isojen talojen listalla. Vanhempani tekevät myyntityötä, ja joskus vannoin, etten eksy heidän osaamisalueelleen pitkällä tikullakaan. Kuinka ollakaan olen löytänyt itseni laskemasta kilpailukykyistä nettomyyntihintaa kirjastoille ja kirjakaupoille, laskenut painokustannuksia ja niihin päälle eri katteita, jotta jotain jäisi käteenkin. Kirja ei päädy itsestään lukijoiden käsiin, vaan myynninedistämiseen on tehtävä töitä. Mainoslauseita ja ostettuja mainospaikkoja enemmän keskityn kuitenkin ennen kaikkea lukijasuhteisiin. On luotava yhteys lukijaan, joka sitten tekee ostopäätöksen, jos tuntee kirjan omakseen. Olen siis lukijoille olemassa, esimerkiksi läsnä sosiaalisen median kanavissa. Mainostan romaania ja blogiakin, totta kai, mutta lähtökohtaisesti pyrin vain saattamaan lukijan ja tekstin yhteen, en kertomaan ylisanoilla, miksi teokseni olisi jotakin elämää suurempaa. Arvottaminen on kuitenkin viime kädessä yksin lukijan päätös.

Tästä kustannustavasta on hyötyä ennen muuta siinä, että teksti ei ole sidoksissa minkään kustannusyhtiön ohjelmaan tai linjaan. Saa tehdä juuri sellaisen romaanin, minkä yhdessä kustannustoimittajiensa kanssa kokee hyväksi.

Minä ja kirjallinen kenttä

Kun vastaan viime kädessä kaikesta itse, olen joutunut kovin aikaisessa vaiheessa pohtimaan omaa rooliani kirjailijana, omaa yksityisyyden suojaa. Sen ainakin tiedän, että haluan olla mahdollisimman lähellä lukijaa. En halua istua norsunluutornissani ylhäisessä yksinäisyydessäni vaan tavata lukijoita ja keskustella heidän kanssaan eri tavoin. Minulle on tärkeää, ettei lukeminen eriydy pienen piirin jutuksi vaan että ihan jokainen voisi ottaa käteensä kirjan. Siksi lähes yhtä tärkeää olisi se, ettemme erottelisi genrekirjallisuutta (mm. dekkarit, romantiikka, fantasia) yhtään taidekirjallisuutta vähempiarvoiseksi vaan antaisimme kaikkien kukkien kukkia. Ensiarvoista olisi, että kaikki voisivat halutessaan löytää mieluistaan luettavaa.

Tämän oman projektini keskellä myös arvostukseni kustantajaa kohtaan on kasvanut, koska kustantaja järjestää juoksevat asiat, ja kirjailija saa vain kirjoittaa. Hinnan laskeminen kaikelle herättää paljon ajatuksia koko alasta. Miten paljon erinäisiä kuluja onkaan, ja siitä vielä pitäisi irrottaa euroja markkinointiinkin. Talojen dilemma alkaa hahmottua. Minulla on helppoa sikäli, että voin tehdä tämän kaiken itselleni, mutta samalla tajuan kouriintuntuvasti sen, miksi kustantaja ei voi panostaa jokaiseen teokseen yhtä paljon. Kuluja nousee pienistä puroista, ja kaikki teokset eivät valitettavasti myy oletetusti.

Ja vielä kaksi itselleni tärkeintä: ammattimaisuus ja kunnianhimo. Kun lähetin kustannustoimittajilleni heidän työnsä alussa ”tiimisähköpostin”, aloitin seuraavalla: en ole vielä sofioksanen enkä karihotakainen, mutta aion joskus vielä olla sillä tasolla.

Matkan tarkoitus on myös kehittyä kirjoittajana ja ottaa ammattilaisten opeista mahdollisimman paljon irti.

*Tämä esikoisromaanini tuotantoblogi päivittyy ainakin joka tiistai. Löydät Facebook-sivuni osoitteesta https://www.facebook.com/melanderkata sekä profiilini Twitterissä ja Instagramissa käyttäjänimellä @melanderkata

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s