Kirja-ala on hyvin konservatiivinen ala. Sen tiesin jo pitkään sivusta seuranneena, mutta silti olen hivenen yllättynyt siitä, miten varauksella esimerkiksi kustannuspalvelu Type & Telliin on muutamissa puheenvuoroissa kolumneissa ja sosiaalisessa mediassa suhtauduttu. En linkitä niitä nyt tähän, koska tarkoitus ei ole alkaa purkaa näitä negatiivissävytteisiä kirjoituksia vaan keskittyä pariin ristiriitaan, joka tuohon negatiiviseen asetelmaan liittyy.
Ensinnäkin Juha Vuorinen on myynyt ilman isoa kustantajaa yli kaksi miljoonaa kirjaa. Se on paljon millä tahansa mittarilla mitattuna. Lähtökohtamme Vuorisen kanssa ovat toki erilaiset: minut on joskus määritelty klassiseksi realistiksi siinä missä Vuorinen edustaa viihteellisempää genreä. Lähtökohtaero ei kuitenkaan muuta sitä, etteikö Suomessa ja maailmalla ilman isoja taloja olisi onnistuttu, ja minä tiesin projektiini lähtiessäni, että töitä saa painaa täydellä teholla. Mitään ei kuitenkaan saa, jos ei ensin yritä. Jos matkaan lähtee sillä mielin, että ei tästä kuitenkaan mitään tule, ei varmasti tulekaan. Semminkin kun kustannustapa tuntuu olevan vain alan sisäpiirin kuuma peruna – lukijoille tärkeää on vain se, että teos on lukemisen arvoinen.
Tästä päästään toiseen mainitsemaani ristiriitaan. Kirja-alan murros on vähentänyt kaunokirjallisuuden myyntiä, mutta väitänkin, että kohtalokkainta kaunokirjallisuuden kustantamisen kannalta tässä on se, että myynnin vähentyminen on pienentänyt kustantamoiden taloudellista liikkumavaraa. Liikkumavara on ratkaisun asemassa sen vuoksi, että kirjabisnes ei perustu pelkästään taloudellisiin parametreihin – muuten lähes kaikki esikoiskirjat ja runokirjat jäisivät esimerkiksi julkaisematta. Noina vanhoina hyvinä aikoina, kun alan leipä oli leveämpi, kustantajat pystyivät ottamaan enemmän riskejä, jotka eivät välttämättä heti tuottaisi, ja pitämään huolta myös vähälevikkisestä kirjallisuudesta, jota julkaistaan taiteen eikä tuoton vuoksi.
Ristiriita on toisin sanoen myös siinä, että nykyään pitäisi olla paras aivan heti. On niukalti varaa siihen, että lahjakas kirjoittaja kasvaisi tekstiensä mukana, vaan kustantamon ovesta pitäisi kävellä sisään tyylikkäällä, lähes valmiilla kokonaisuudella, jolla on kaupallista potentiaalia. Kilpailu on kovaa – isoissa taloissa kolme tai neljä tuhannesta käsikirjoituksesta julkaistaan. Mutta kirjoittaminen on usein kestävyyslaji, joka vaatii aikaa, tekemistä ja myös ohjausta kehittyäkseen. Täysin yksin on hyvin vaikea kehittyä. Ja onhan meillä kirjoittajana kasvamisesta rautaisia esimerkkejä: Sofi Oksasen esikoisromaani Stalinin lehmät myi aluksi vain muutamia satoja. Kolmas teos Puhdistus kypsytti hänet kuitenkin suomalaisen kirjallisuuden menestyssarjaan sekä yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, jota herkällä korvalla kuunnellaan.
Kunnianhimoiselle kirjoittajalle T&T:n tyyppiset palvelut tarjoavat juuri mahdollisuuden. Markkinoilla sen sijaan riski onkin oma, eikä kustantajan. Mutta samoin kuin kustantajan listalla, matkan varrella kehittyy kustannustoimittajan ohjauksessa, ja kovalla työllä voi saavuttaa vähitellen lukijakuntaa. Ajan kuluessa sitä voi jopa olla jonkin ison talon listalla, tai Mitä Suomi lukee -listalla ja mitä näitä nyt on. 🙂 Mutta kaikki unelmat vaativat kovaa työtä.
*Tämä esikoisromaanini tuotantoblogi päivittyy ainakin joka tiistai, nyt tiistain vakiomerkintä poikkeuksellisesti maanantaina. Löydät Facebook-sivuni osoitteesta https://www.facebook.com/melanderkata sekä profiilini Twitterissä ja Instagramissa käyttäjänimellä @melanderkata.
Kata Melander 