Kolme kirjailijantekijää – miten minusta on nyt tulossa kirjailija?

Törmäsin syntymäpäiväperjantainani 16.9. artikkeliin, joka kertoo kustannustoimittaja Harri Haanpään ja kirjailija Jari Tervon pitkäaikaisesta työsuhteesta. ”Hyvän kirjailijan takana on lähes aina vähintäänkin yhtä hyvä kustannustoimittaja”, pohjustaa artikkeli. En ota kantaa omaan hyvyyteeni, mutta vaikka hyvyyden jättäisikin pois, pohjustus ei ole ollenkaan väärässä.

Seuraavaksi minä ajattelin mennä ensin vielä kustannustoimittajaakin kauemmas.

***

On vuosi 2004 ja yläkoulun ensimmäisiä äidinkielentunteja, kun vieressäni istuva luokkatoverini ilmiantaa kirjoitusharrastukseni silloiselle äidinkielenopettajalleni. Olen punainen kuin kypsä omena, mutta siitä alkaa ohjaussuhde, joka kestää yli yhdeksän vuotta. Luetan ehkä noin yhden käsikirjoituksen vuodessa ja opin kustannustoimittajan kanssa työskentelyn perusperiaatteet, vaikka koulumaailmassa eletäänkin – kirjallisen palautteen lisäksi suullisen tekstinohjauksen, keskustelun fiktiota eteenpäin vievän voiman. Teini-ikäisenä luultavasti osa ohjeista hautuu enemmän kuin siirtyy heti ainakaan käytäntöön, mutta aikuisuutta kohti prosessimaisuus istuu entistä vahvemmin tekemiseeni. Olen kirjoittanut ohjatusti jo kymmenen vuotta, kun minut vuonna 2014 valitaan käsikirjoittamisen mestarikurssille proosan puolelle, ja minua kehutaan tekstinohjaustilanteessa luontevaksi. Kerron, että minua on ohjattu pitkään.

Mutta kun käsikirjoituskurssin kirjailijamentorini kutsuu minua ”loppuekspertiksi” kiittäen minua tehokkaista ja hyvistä kirjoitetuista kohtauksien ja tarinan lopuista, poskeni kannattelevat lämmintä hymyä. Muistan yläkoulun äidinkielenopettajani suullisen tekstinohjauksen keväältä 2007. Opettaja piirtää taululle kuvaajan ja havainnollistaa minulle, mitä minulle tarinan lopussa usein vielä silloin käy. Että juoni kulkee ihan jouhevasti alusta melkein loppuun, mutta aivan lopussa tulee järjetön kiire.

Ja nykyäänkin minä vielä tullessani kohtauksen tai tarinan loppuun ajattelen aina kuvaajan liian jyrkäksi äkkiä muuttuvaa ja kertaan opettajan sanoja: ”Muista, että eihän sulla tässäkään kohtaa ole mikään kiire.”

Niinpä. Kiitos kuvaajasta, joka auttaa minua edelleen.

***

Aloitan lukion vuonna 2007, ja lukion äidinkielenopettajani puolestaan ottaa tekstinohjauksessa minusta siistin kopin. Saan toisenkin ohjaajan, ja minusta itsestäni tulee kirjoittajana myös yhä määrätietoisempi ja kehityshaluisempi – ja kyllähän kehityskin kehittyy. Huomaamme hetken yhteistyötä tehtyämme, että niin kutsutusta välipalautteesta olisi hyötyä. Että kun palauttaisinkin tekstejäni vielä keskeneräisinä enkä ainoastaan valmiina, minun on helpompi lähteä korjaamaan kehityksenpaikkoja. Välipalautteesta pystyn tekemään ryhtiliikeen sekä tulevaan että jo olemassaolevaan tekstiin niissä asioissa, jotka näkyvät keskeneräisessäkin tekstin versiossakin. Minulle ei tule niin paljoa korjattavaa esimerkiksi, kun muistan palautteen pohjalta poimia eräänkin kerran yhden sivuhenkilöistä mukaan myös tekstin loppuosaan. Lukion äidinkielenopettajani myötävaikutuksesta minä valitsen myös tulevaan esikoisromaaniini minäkertojan. Sitä edeltävässä tarinassa opettaja kehotti minua vaihtamaan kertojaa, koska tyylini kirjoittaa on hänen mielestään sellainen, että pääsen paremmin lukijan ihon alle käyttämällä minää. Ja on siinä mielestäni täysin oikeassa. Ehkä joskus kirjoitan myös muuntyyppisiä tekstejä ja otan haltuuni myös hän-muodon.

Samasta, ihanasta ihmisestä tulee myös esikoisromaanini esilukija. Vuosien varrella hän tarkkailee lempeäntiukasti kaikkia repliikkejäni, joihin en tunnu saavan otetta. Vuonna 2014 työ palkitaan – muutaman kierroksen tekstejäni käsikirjoituskurssiaikoina viilattuani opin viimein olemaan tunkematta henkilön suuhun liikaa tekstiä. Ja matkimaan puhetta niin, etten kuulostaisi repliikeissäni suomenruotsalaiselta puhumassa toisenaan kielenään suomea.

Suomenruotsalainen kuin sukujuurilta olenkin, nyt henkilöni puhuvat pääosin uskottavaa suomea, enää ei tarvitse niin paljoa alkuun korjailla. Esilukijani vastaa kaikkiin lukemispyyntöihini ”aina valmiina”. Tuomio tulee suoraan, kun me kustannustoimittajani kanssa esimerkiksi pähkäilemme, olenko onnistunut siirtämään romaanikäsikirjoitukseen jotkin asiat vai en. Nimittäin muun muassa sitä me esilukijan palautteesta etsimme.

***

Tutustun nykyiseen kustannustoimittajaani lukion loppupuolella vuonna 2009. Hän on minulle alusta asti myös esikuva, ja minulle muotoutuu nykyinenkin kirjoittamiseni periaate: pyrin ottamaan kaikki neuvot huomioon siten, että ne ovat yksitellen ainakin käyneet pohdinnan alla. Että käyn aivan jokaisen ohjaajan jokaisen kommentin perusteellisesti läpi ja pohdin, miten voisin niitä soveltaa kulloiseenkin työn alla olevaan käsikirjoitukseeni. Piirtelen nykyisen kustannustoimittajani minulle neuvomia aikajanoja ja kohtausluetteloita ja mietin hänen painokasta neuvoaan: ”Fiktion maailmassa ei sitten ole sellaista asiaa, jota sinä et kirjoittajana tiedä.” Hän lisää, että tästä asiasta näkee usein senkin, miten pitkällä teksti on. Jos melkein kaikkeen tulee nopeasti jämäkkä vastaus, kokonaisuus on mietitty huolella.

Edellisen vuoksi tiedän vuonna 2014, miten kesken silloinen, tulevan esikoisromaanini käsikirjoitusta mukaileva teksti on, koska en käsikirjoituskurssin ensimmäisellä tapaamisella osaa sanoa käsikirjoitukseni Petteri-hahmosta mitään. Sen sijaan olen onnistunut rakentamaan kokonaisrakenteellisesti siten ehyen tekstin, että kurssin ensimmäisen tapaamiskerran ohjaaja mainitsee siitä erikseen.

Ja siinä samassa kahvilassa, jossa olen lukiolaisena oppinut kustannustoimittajaltani käsitteet ’päätarinalinja’ ja ’sivutarinalinja’, hahmottelemme toukokuussa 2016, mitä jos tekisimme yhteistyötä tulevan esikoisromaanini kanssa.

Ja aivan viime kuukausina kun neuvoja olemme töitä tehneet, minulle on alkanut hahmottua se, miten neuvoista jalostuu oma tekstillinen linja. Oman linjan hahmottelemisen opettelu on vaatinut kaikki nämä vuodet ohjattuna kirjoittajana. Kyse ei siis ole vain esimerkiksi neuvojen noudattamisesta, vaan siitä, että samaa tekstiä voi useinkin kehittää hyvin moneen eri suuntaan – ja itse on valittava tie ja osin tuon tien rakennusaineetkin.

***

Taustalla vaikuttaneita henkilöitä ei voi koskaan korostaa tai kiittää liikaa. Totta kai minähän se tässä kirjoitan, mutta ilman näitä ihmisiä minä en olisi tuleva kirjailija. Vuodesta 2004 on ehtinyt vierähtää kokonainen vuosikymmen, reilusti ylikin.

Kestävyyslaji, kirjailijuus.

*Tämä esikoisromaanini tuotantoblogi päivittyy ainakin joka tiistai. Löydät Facebook-sivuni osoitteesta https://www.facebook.com/melanderkata sekä profiilini Twitterissä ja Instagramissa käyttäjänimellä melanderkata.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s