Kun en vielä osannut kirjoittaa, kerroin usein tarinoita muulle perheelleni autossa. Tätä harrastin etenkin matkoilla äitini vanhempien luo ja takaisin, ajomatka sinne kun kestää lapsuudenkodistani reilut kolme varttia, pitkä aika lapselle – ja juuri sopiva tarinoiden keksimiseen. Aikani kului.

Minua kirjoittajana ajaa varmasti toki halu kertoa tarinoita, mutta lähes yhtä painava syy kirjoittaa on ympäröivän maailman jäsentäminen. Samalla kun kuuntelen, miten hoitoon tullut kissa raksuttaa kuivamuonaansa, yritän jäsentää mitä minulle viime päivinä on tapahtunut. Kipuni roikkui pitkään vaikeasti hallittavana ja tavanomaisesta poikkeavana, mutta pysyi silti hallittavuuden rajoissa. Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kipuni kiepsahti noiden rajojen ulkopuolelle.

Ja tässä kohdin huomaan olevani kirjoittajana henkeen ja vereen. Paitsi, että yritän hahmottaa omaa tilannettani, mietin toimitustiimille jättämääni käsikirjoitusta entistä tarkemmin. Huomaanko painottaa pelkoa tarpeeksi? Tuleeko se piste vasta liian myöhään, kun itkua ei voi enää pidättää?

Niin kuin entinen kirjailijamentorini sanoisi: mieti ensin omalle kohdallesi. Kohtalolla on vain aika karmiva tapa antaa minun testata kivun dramaturgioideni uskottavuutta käytännössä. Mutta kuten kirjailijamentorini myös toteaisi, tunteet ovat universaaleja. En ole tällä hetkellä samassa kiputilanteessa kuin tulevan romaanini Saara on, mutta kipuun ja koviin kiputiloihin liittyvät tunteet ovat yhtä kaikki samanlaisia.

Yhtä olen romaanissani painottanut ainakin uskottavasti: rakkauden merkitystä. Mitä ahtaammaksi oma tilanteeni on käynyt, sitä enemmän kaipaan rakkaita ihmisiä vierelleni, välittävää kosketusta, huomaan surevani sitä, että niin moni rakkaus nykyisin päättyy tai että perhesuhteet voivat monissa suvuissa olla sekä riitaisia että etäisiä.

Rakkaudessa on voimaa silloinkin, kun perustavat asiat elämässä järähtelevät. Eikä romattisen rakkauden merkitystäkään lähimmäisenrakkauden ja perhesuhteiden rinnalla ole syytä vähätellä. Jaetaan vastavuoroisesti arki, saadaan tukea ja kosketusta. Edellä mainittuja asioita ainakin minä yksinelävänä aina välillä tunnustan kaipaavani.

En yhtään ihmettele, että rakkautta kaikkine muotoineen verrataan toisinaan pyhyyteen. Vähäpätöisestä voimasta ei ole kyse, vaikka rakkaus ei aina helppoa olekaan.

• dramaturgia tai dramatisointi tarkoittaa toiminnaksi tekemistä. Esimerkiksi surun yleinen dramaturgia teksteissä on itkeminen.

*Tämä esikoisromaanini tuotantoblogi päivittyy ainakin joka tiistai, nyt poikkeuksellisesti keskiviikkona. Löydät Facebook-sivuni osoitteesta https://www.facebook.com/melanderkata sekä profiilini Twitterissä ja Instagramissa käyttäjänimellä melanderkata.