Selviä sanoja etsimässä

Vilkaisin tuossa tekstieditoriin, ja vielä 25 liuskaa näyttäisi olevan tämän merkinnän kirjoittamisen aloitushetkellä (ma n. klo 21) jäljellä. Valmista näyttäisi tulevan huomenna. Perjantai-illasta asti olen tekstin viimeistä puolikasta työstänyt.

Korjaaminen on hidasta monesta syystä. Kustannustoimittajan merkitsemät kielelliset seikat ovat kuitenkin varsin nopeasti tehtyjä. Paljon niitä hitaampaa on toteuttaa toista käskyä, lisätä tekstiin tunnetta. Hitautta lisää entisestään se, että pyöritän vielä tämän viimeisen kierroksen kahta versiota rinnakkain, kirjatyökaluversiota (samassa taitto) ja perinteistä Word-versiota. Viimeinen kierros merkitsee toki myös viimeistä mahdollisuutta – taiton jälkeen viilataan lähinnä oikeakielisyyttä. Nyt on siis mietittävä valmiiksi kaikki ennen muuta sellaiset laajempaa editointia (esim. kokonaan uusia kappaleita) tarvitsevat kohtaukset ja käänteet, jotka vähänkään itseä häiritsevät, sananvalintojen ja ilmausten sujuvoittamisen ohella.

Tunteilla on elämässämme iso osa, eikä niitä voi näin ollen sivuuttaa romaanissakaan olankohautuksin. Lähes yhtä paljon kuin tunteet vaikuttavat elämään, niiden sanallistamisessa vaikuttavat omat estomme, joihin jo viime merkinnässä tartuin kiinni. Vaikka teksti ei ole aiemminkaan ollut ainakaan erityisen tunteeton, oma elämäni on heijastunut tekstiin myös tunteiden näyttämisen osalta. Tunteiden kanssa arasteluni yksi syy on ollut niin tekstissä kuin omassa elämässäni tunteiden pelko. Toinen tekstiin liittyvä syy on varmasti häpeän kynnys.

Pelko tunteita kohtaan on heijastunut tekstiin siten, että olen etäännyttänyt itseni tekstistä liian etäälle. Olen vasta lukenut tekstin läpi eläytyen, mutta en olekaan kirjoittanut niin itse tarinaa. Olen kirjoittanut vähän niin kuin tarina T:tä, jossa ovat henkilöt X ja Y, näin matemaattisesti havainnollistaakseni. En ole uskaltanut elää tarinaa kaikkine tunteineen mielessäni, rakastumista tai kivun kamaluutta.

Syykin on selvä. Siinä saattaa sattua ja sattuukin, kun miettii ensin itse oikeasti omalle kohdalleen, miltä pettymys, rakkaus tai kipu onkaan tähän asti tuntunut, ja sen perään pohtii, miten ja millaisin muutoksin oma kokemus on sovellettavissa päähenkilöiden kokemusmaailmoihin. Kenenkään oikea elämä, jos ei romaanini päähenkilöidenkään, ole yhtä voittokulkua. Esimerkiksi eilen ei pelkkä nieleskely enää riittänyt. Tuli kunnon itku. Ristiriitaista kyllä, en ennen tätä kierrosta kauheasti nieleskellytkään, ainoastaan yksi luku sai minut koko käsikirjoituksessa nieleskelemään.

Kustannustoimittajani tiesi jälleen, mitä teki, miten ohjasi.

Häpeän kynnys on termilaina Anna-Leena Härköseltä, jonka mukaan kirjailijan on mentävä häpeän kynnyksen yli voidakseen kirjoittaa täysipainoisesti. Ja se on hyvin sanottu. Jatkuvasti pitää olla ylittämässä häpeäänsä ja kurkistettava oman yksityisyyteensä syvyyksiin. Ihastus, miten muuten se tekstissä todella menisi meihin lukijoina ihon alle, ellei kirjoittaja olisi kertonut meille konkreettisesti esimerkiksi, että kun nyt ei voi ajatella oikeasti ketään muuta kuin sitä toista ja vähän pelottaa, kun hänen katseensa osuu omiin silmiin, vaikka juuri sitä periaatteessa haluaa. Että on pakko hakea toisen kuva jostakin ja salaa katsella sitä nyt ainakin 15 kertaa päivässä tai vaikka koko luennon, aivan sama, ja miten ihmeessä tiskaaminenkin nykyisin laulattaa ja miksi kummassa sitä onkaan tullut yhtäkkiä armollisemmaksi peilikuvalleen – ja miksi haaveet ovat muuttuneet yhtäkkiä pikkiriikkisen todellisemmiksi, miksi koko ajan hymyilyttää.

Tai rakkaus silloin, kun toinen on poissa eikä yhtäkkiä todella osaakaan, kaikessa yksinkertaisuudessaan, olla häntä ilman. Rakkaus siinä suhteessa ikään kuin hiipii meihin vaivihkaa, vähän salaa.

Mutta nämä kaikki ovat häpeän kynnyksen takana – harvoin niistä kahvipöydissä puhutaan konstailematta, ainakaan suoraan tai kaikkine yksityiskohdin. En ole koskaan kuullut kenenkään julkisesti toteavan, että on joskus kaivannut tai kaipaa niin, että sattuu, järki lähtee. Silti se on luultavasti hyvin monelle oikeasti totta.

Kirjoittajan tehtävä on löytää kaikelle selvät, konkreetit sanat.

*Tämä esikoisromaanini tuotantoblogi päivittyy ainakin joka tiistai. Löydät Facebook-sivuni osoitteesta https://www.facebook.com/melanderkata sekä profiilini Twitterissä ja Instagramissa käyttäjänimellä melanderkata.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s