Hyvää ystävänpäivää, rakkaat lukijat! Tämän päivän ydintä ovat lähimmäisenrakkaus ja lämpö. Halatkaa ystäviänne ja rakkaitanne, sanokaa kivasti, muistakaa. Minulle ystävänpäivä näyttäytyy siten – jätän kaiken koristeellisuuden ja krumeluurit muille.

Tuntuu vähän hassulta olla blogin ääressä aiempaa harvemmin, mutta tähän mennessä se on tiennyt hyvää. On paljon sanottavaa.

Lukijapalaute, dialogi

Olen jo aiemminkin maininnut, että olen saanut runsaasti lukijapalautetta ja että se on yllättänyt. Puolentoista viikon ajan olen saanut palautetta joka päivä. Sydämellinen kiitos siitä! Jotkut palautteet odottavat vielä vastaustani, mutta kaikkiin kyllä vastaan. Lukijapalautetta on erityisen kiva saada siksi, että lukijoille tätä tehdään. Jotta lukija saisi parhaassa tapauksessa lukuelämyksen, paljon ajateltavaa. Yksikään kirja ei hengitä ilman lukijaa.

Palautteessa erityisen mielenkiintoista on myös dialogisuus: miten lukija kokee romaanin asiat, miten itse koen ne ja miten synteeseistä muotoutuu uusia näkökulmia niin elämään kuin tuleviin tarinoihinkin. Dialogi on valtavan hedelmällistä ja opettavaa. Oli palautteessa kyse sitten tarttumisesta joihinkin yksityiskohtiin tai romaanin peilaamisesta omaa elämäänsä vasten.

Apu-lehden haastattelu, lehtikuvaukset

Viime torstai oli minulle askel uuteen: tapasin Turun pääkirjastossa Apu-lehden tomittajan, Eve Hietamiehen sekä aivan mainion kuvaajan lehtihaastattelun merkeissä. Tarkkaa jutun ilmestymispäivää ei minulla ole tiedossa, mutta juttu ilmestynee parin viikon sisään. Puhuimme Eve Hietamiehen kanssa romaanista, kirjoittamisesta sekä elämästä vamman ja kivun kanssa. Hietamies on itsekin kirjailija, joten löysimme itsemme myös nopeasti vertailemasta tekemisemme tapoja.

Ja aivan kuten Turun Sanomien eilinen arviokin kirjasta päättelee, puhuin paljon myös vammaisen ihmisen oikeudesta tasa-arvoon. Tulla nähdyksi, tulla kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi, rakastetuksi ja rakastelluksi. Myös kipu nousi keskustelujemme keskeiseksi teemaksi. Ja kyllähän tasa-arvo ja kipu kietoutuvat myös yhteen: olen miettinyt paljon esimerkiksi kivun vähättelemisen seurauksia. Liian usein ollaan sitä mieltä, että kestä ja sopeudu, vaikka kaikkea ei ole varmasti vielä tehty. Olen ollut onnekas, että lähipiirissäni on lääkäreitä, jotka ottavat minut vakavasti, mutta olen myös joutunut tilanteisiin, missä ainoa annettu vaihtoehto on ollut vaihtoehdottomuus. Mene kotiin, koeta pärjätä. Vaikka pitäisi pystyä kuuntelemaan ja kohtaamaan sekin, että tilanteesta haluaisi jotenkin eteenpäin. Että haluaisi vaikkapa jatkaa opintojaan.

Myös tällaisille seikoille on annettava arvoa. Juuri tasa-arvon nimissä: vaikka sairaus rajoittaisikin, sen nimissä ei kuulu luopua kaikesta.

Lehtikuvauksissa sain aivan uuden kosketuksen valokuvaajan maailmaan. Valokuvaaja kertoili valosta ja siitä, mistä syystä hän mitäkin ratkaisuja teki, mikä valotus korostaa silmiä täyteen oikeuteensa. Hän kertoi näkevänsä paikoissa kuvia ja minä avarruin sille, että intohimoisessa suhtautumisessa on ilmeisen monet reittinsä. Että siinä missä intohimoinen tekstintekijä alkaa nähdä paikoissa tarinoita ja kehitellä ristiriitoja, intohimoinen kuvaaja näkeekin kaiken kuvina. Valon ja varjon suhteena. Silminä, jotka hän haluaa kasvoista paremmin esiin. ”Tukkavalona”, joka kehystää kuvaa.

Arvostelut, työ, joka tuottaa tulosta

Blogiarvioita on tullut mukavasti, ja jo mainittu Turun Sanomien arvostelu oli merkittävä juttu – yhä vähenevässä lehtikritiikkien maailmassa romaanini koettiin kritiikin arvoiseksi. Ilahduin myös Vakka-Suomen Sanomien arvostelusta. On silti edelleen aina jännittävää lukea arvosteluja omasta kirjastaan. Tajuaa jotenkin, että romaanihan on ihan oikeasti kaikkien nähtävillä. Kaikki voivat muodostaa siitä mielipiteensä, kriitikkokin.

Tänään vakiomerkintäpäivänä on ystävänpäivä, ensi vakiomerkinnässä Kalevalan päivä. Ensi viikko voi olla somekanavillani hiljaisempi, sillä olen menossa jalkaleikkaukseen. Olen silti edelleen tavoitettavissa enkä erillistä sairauslomaa pidä. Käy luultavasti niin, että alun runsaammassa levossa twiitit ja statukset vain tihenevät.

Palataan. 🙂

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi päivittyy ainakin joka toinen tiistai. Seuraava vakiomerkintä ilmestyy 28.2.. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Tallenna

Tallenna