Esikoiskirjailijan elämää: Kaipaus on kaunis tunne

Täällä vietetään operaation jälkeistä elämää. Monella on etelässä talvilomaa, lunta on pyryttänyt oikein urakalla. Ja Älä irrota -romaani valloittaa ilahduttavasti kirjakauppojen hyllyjä. Tuoreen katsauksen saatavuustilanteeseen löydät täältä. Mutta romaanista lisää sitten tiistain vakiomerkinnässä. Nyt haluan jakaa kanssanne esseistisen tekstin kaipauksesta. Nyt levossa on ollut aikaa ajatella seuraavia proosatekstejä ja yhteennivoutuvia kiehtovia teemoja. Ensin mieltä kutitteli pelko, nyt kaipuu.

Olen itsekseni huomannut, että kaipaus kytkeytyy yllättävän moneen. Rakkauteen vahvasti, mutta suorasti tai epäsuorasti lähes kaikkeen. Ihmisiin: läheisiin, ystäviin, jopa kaukaisiinkin tuttuihin – tai rakastettuun. Tilanteet ja paikatkaan eivät ole tässä kohdin yhdentekeviä: Työtilanne, aamuinen lenkki, jossa saavuttaa tietyn rauhan ja seesteisyyden tunteen, lapsuudenkoti, mökkitie. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaipaus vaikuttaa olevan hyvin läheistä sukua nostalgialle, mutta tulkintani mukaan yhdellä erotuksella – kaipaus näyttää tunnistavan myös mahdollisesti ympärillä olevan epähienon ja ruman, painostavan ja ahdistavan – mutta löytää kaiken keskeltä kultajyvän. Kaikkea tilanteesta ei halutakaan lokeroida muistelon arvoiseksi, kun sen sijaan nostalgia kurottanee kultansa taas kaikkeen.

Kun minua esimerkiksi särkee paljon, mieleeni muistuu usein ihmisiä, asioita ja tilanteita, joita kaipaan. Useasti se ei kuitenkaan ole tarkoitushakuista vaan pikemminkin välähdyksenomaista. Saatan esimerkiksi yhtäkkiä muistaa erään opettajan rempseän naurun, kun minä pyydän häneltä jo toistamiseen luokkaan unohdettuja avaimia ja kun hän vastaa, ettei mikään ole muuttunut sitten vuoden 2004 (ja minä muistan, että matematiikan tunneilla olivat kenties muutaman kerran kynät ja kumit hukassa…) Olen tehnyt sijaisuuksia ja huomaan kaipaavani oppilaita, huomaan kaipaavani sellaisia kielenhuollontunteja, joita pidin sijaisuuksien jälkeen opetusharjoittelukoulussa lukuvuonna 2014–2015. Silti kummatkin ajat olivat omalla tavallaan ristiriitaisia: opetusharjoitteluvuonna olin sairastelukieteessä nyt leikatun jalkani kanssa, sijaisuuksien aloittaminen aikanaan merkitsi käännettä parempaan sellaisen pitkän jakson jälkeen, jolloin olin niin monelle elämässäni potilas. Sairaus oli hallinnut arkea, mutta muistan miten kivaa ja tärkeää oli olla jollekin kollega. Ja historian tunneilla oppilaat selittivät kuulemma kaikenlaisia juttuja Katsun äikäntunneista. Potilas oli unohtunut jonnekin.

Rakas ystävättäreni on ulkomailla harjoittelussa, rakas ystäväni ja romaanitiimiläiseni tällä hetkellä ansaitulla talvilomalla. Kumpikaan heistä ei ole kadonnut elämästäni mihinkään, ja olemme yhteydessä muutaman kerran viikossa, mutta silti huomaan useamman kerran päivässä pohtivani, miten heillä menee. Onko lounas syöty, onko kaikki mennyt suunnitelmien mukaan, eihän ole liian kiire. Mietin myös leikkauksesta toipuvaa läheistäni ja kauempana asuvaa siskoani ja toivon, että tämäkin päivä olisi heille kaikille mahdollisimman hyvä.

Ja sitten on vielä heitäkin, johon side on kaukainen tai melkein katkennut, ainakin etäinen. Ja edelleen heitä, jotka olivat joskus tärkeitä tai ovat omalla tavallaan edelleen, mutta elämä on vienyt heidät kauemmaksi. Tuttavien kohdalla kysymys on yksinkertaisesti, mitä heille mahtaa kuulua. Merkityksellisten ihmisten kohdalla pohtii vuosia ja elämää. Riittääkö, että kaipaa hymyä ja muistelee yhteisiä hetkiä, hauskanpitoa, naurua ja hyviä keskusteluja. Joskus se riittää. Joskus taas miettii, että aikaa pitäisi jatkossa olla enemmän. Että tuon ihmisen haluaa pitää elämässään vahvemmin, sillä silloin on hyvä olla ja elämässä yksi näkökulma lisää.

Kaipaus on tarkemmin tarkasteltuna aika kaunis tunne. Se voi olla raastavakin, jos on kyse rakkaudesta – mutta enimmäkseen kaunis.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi päivittyy ainakin joka toinen tiistai. Seuraava vakiomerkintä ilmestyy 28.2.. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Esikoiskirjailijan elämää: Kaipaus on kaunis tunne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s