Älä irrota -romaani on ollut julki nyt reilun kuukauden. Tänä aikana lukijat ovat ostaneet ja kannustaneet, se on saanut maakuntalehden (Turun Sanomat) arvion, se on saanut hyllypaikan jokaisessa Akateemisessa kirjakaupassa, ja se on levinnyt kirjakauppoihin myös muualle ja on ostettavissa maanlaajuisesti, ainakin kolmella kirjastoalueella sillä on varausjonoa (Vaski-kirjastot, Helmet-kirjastot ja Piki-kirjastot) ja se on löytänyt tiensä kirjastoihin ympäri maata.

Olen ällistynyt – ja niin kiitollinen. Koska mikään tästä ei ole itsestäänselvyys, etenkään esikoisromaanille.

***

Oman lisämausteensa projektiin toi ilman muuta se, että se ilmestyi kustannuspalvelun, Type & Tellin, kautta. T&T:n konsepti on Suomessa uusi, vaikka erilaisia julkaisumuotoja on ollut aina: tehdä kirja ammattimaisesti kustantamon tyyliin. Ja vaikka sainkin kustannuspalvelun tuen taakseni, ilmassa oli silti paljon kysymysmerkkejä. Miten kirjakauppojen ja kirjastojen sisäänostajat suhtautuvat, tuleeko hyllypaikkoja? Entä kritiikkijärjestelmä? Takana ei ole myöskään suurta koneistoa, vaikka tukea on ollutkin: harteillani on ollut itse kirjoitustyön lisäksi aikataulujen koordinointi ja sovittaminen, sisäänmyynti kirjakaupoille ja kirjastoille, markkinointi ja mediasuheet.

Toimitustiimini kokemus sisäänmyynnistä auttoi tekemään myyntikirjeen pohjasta ammattimaisen, mikä oli valtava apu. Silti sisäänmyyntikirjettä täydentäessäni ja kirjoittaessani sormet tutisivat. Entä, jos vastaus on joka suunnasta ”ei”?

Haaveilin blogiarvioista. Edes yhtä lehtikritiikkiä toivoin salaa. Blogiarvioita tuli varsin nopeasti, kiitosta. Haavettani lehtikritiikistä toppuuteltiin. Kustantamopohjaltakin vaikeaa, joten kustannuspalvelupohjalta ei kannattane edes haaveilla.

Sitten Turun Sanomien kritiikki 13.2. ilmestyi. Ei, se ei ollut mitenkään ylistävä. En tehnyt tommikinnusia (terveiset taitavalle ystävälle, jos luet tämän 🙂 ). Mutta kritiikillä olikin tärkeää tärkempi symbolinen merkitys: romaani koettiin kritiikin arvoiseksi. Se nousi romaaniksi isojen ja pienten kustannustalojen vastaavien joukkoon. Nähtiin metsä puilta: kustannustoimitus, työstäminen – prosessi oli yhtäläinen kustantamojen kanssa. On ollut sama pyrkimys ja kunnianhimo tuottaa laatua. Ainoastaan tekemisen tapa on ollut poikkeava.

***

Älä irrota -romaanin tähänastinen taival on ollut mahdollista ennen kaikkea siksi, että toimitustiimini on jakanut kanssani lähtökohtaisesti ennakkoluulottoman asenteen. Yhtään isoa unelmaa tai päämäärää ei ole tuomittu valmiiksi, vaan niin pitkälle on menty kuin rahkeet ovat suinkin riittäneet. Ja on ollut liikuttavaa huomata, miten yhteistyö on kasvattanut romaanille sellaiset siivet, jotka ovat ylittäneet jo monessa kohdin odotukseni. Voitte myös uskoa: ideoin ja kokeilen jatkuvasti uutta, jotta romaanin siivet kantaisivat jatkossakin, päivien ja kuukausien yli. Työni ei ole vielä tehty.

Arvostan suunnattomasti myös sitä, miten jokainen tähän prosessiin osallistunut on venynyt itse ja jaksanut silti kannustaa: on pidetty joitakin toimituspalavereja öisin, joustettu aikatauluissa, tarjottu kontakteja ja apua muun muassa kansisuunnitteluun ja kustannustoimittamiseen. Tämä kirja on minulle niin tärkeä, että en olisi uskonut, että yksikään teksti voi yltää sellaiseen. Se on vienyt minulta sydämen. Se on kaikkien sisällöllisten pohdintaprosessien myötä muuttanut tapaani ajatella, avannut silmiä, antanut rohkeutta, lohduttanut, sillä sen fiktion maailmasta tuli minulle niin turvallinen paikka tuttuutensa (työstäminen uudelleen ja uudelleen) vuoksi. Kuusi vuotta oman elämäni rinnalla, pimeässä ja valossa, ilossa ja surussa.

Vuosien mittainen prosessi alkoi täsmälleen samalla tavalla kuin päättyikin: minä kirjoitin ja itkin.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi päivittyy ainakin joka toinen tiistai. Seuraava vakiomerkintä ilmestyy 14.3.. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.