Myönnetään se jo alkajaisiksi. Synkkiä pilviä on paljon. Kirja ei ole onnistunut säilyttämään itseisarvoista asemaansa arjessa vaan se on liukunut monen kohdalla arjesta kokonaan pois. Ei, vaikka lukemisen hyödyistä on useita tutkimusnäyttöjä: lukeminen muun muassa kehittää yksilön empatiakykyä. Hmm. Kovien arvojen lisääntyminen maailmassa ja kirjakulutuksen väheneminen, sattumaako?

Joka tapauksessa tiedetään tämä: moni nappaa käteensä kirjan sijaan paljon mieluummin läppärin tai tablettitetokoneen.

Jotain on toki yritetty tehdäkin. Silti jotenkin vähän ponnettoman oloisesti: oli mm. Kirjan vuosi 2015, kyllä, mutta missä on kustantamojen yhteistyö vaikka massiivisen lukemisenedistämiskampanjan tiimoilta? Alalla keskustellaan edelleen hyvin paljon siitä, kuka on kenenkin listalla ja millainen on minkäkin kustantamon oma ohjelma, mutta.

Jos lukeminen kapenee pelkän eliitin harrastukseksi, siitä ei hyödy kukaan. Eikä kellään ole varaa siinä tulevaisuudenkuvassa olla minkään tahon listalla.

Sekä radion että television kuolemaa on ennustettu vuosikaudet. Nyt molemmat rikkovat vuosi vuoden perään omia ennätyksiään. Ne ovat pystyneet vakuuttamaan kuluttajat oman olemassaolonsa oikeutuksesta. Miksi kirja-ala ei pysty siihen yhtä pontevasti?

Se on alan elämän ja kuoleman kysymys, väitän. Ehkä nojataan liikaa vanhaan itseisarvoon, mene ja tiedä.

***

Rahasta puhuminen taiteesta puhuttaessa on aina vähän epäpyhää, mutta nyt on pakko puhua siitäkin. Kirja-ala, taiteellisesta luonteestaan huolimatta, ei ole muusta yritystoiminnasta irrallinen saarreke: kaikki maksaa. Julkaisin romaanini kustannuspalvelun kautta, joten tunnen prosessin joka vaiheen: toimitustyö maksaa, painaminen maksaa, graafikon työ maksaa, markkinointi maksaa. Kirjojen välittämisestä lohkaistaan oma palkkionsa, kirjakauppa ottaa marginaalinsa. Vielä ei olla edes tekijänpalkkioissa, mutta erinäisiä kuluja on kertynyt jo aika liuta.

Ehkä niistä ei tiedetä, sillä kirjoista ollaan yhä vähemmän valmiita maksamaan. Viime vuosien kestohiteistä Puhdistus myi vielä vuoden aikana yli 100 000 kappaletta. Vuonna 2016 uusin ilkkaremes myi siihen nähden vain reilut 55 000 kappaletta. Kahdeksassa vuodessa kokonaismyynnissä mitattuna alan tuloista on sulanut miltei puolet. Lehtikriitikit voivat aiheuttaa parinkymmenen kirjan varausjonon, mutta ne eivät välttämättä realisoidu myynniksi lainkaan. Kirjailijan lainauskorvaus on 18 senttiä lainalta. Kaikki alalla olevat kirjailijat tosin tietävät, että tätä työtä tehdään rakkaudesta lajiin eikä rikastumisen toivossa, mutta asetelma on silti karu. Kirjastolaitos on kulttuurisesti hieno saavutus, joka tuo kirjat niidenkin ulottuville, joilla kirjoja ei ole varaa ostaa, mutta yhä useampi on silti kirjaston varausjonossa sijalla 25 kuin kävelee kirjakauppaan. Miksi? Jos nimekkeiden kokonaismyynnin lasku jatkuu tätä vauhtia, yhä useampi työpaikka on tulevaisuudessa vaarassa.

Kirja-alan on siis mielestäni painokkaammin myös viestittävä siitä, että kirjan tekeminen maksaa rahaa. Toisella taidealalla, musiikin puolella, kuluttajat ovat tottuneet siihen, että artistin näkemisestä pitää maksaa, koska levymyynti vähäistä. Vähissä ovat puolestaan kirja-alalla sellaiset tilaisuudet, joista maksettaisiin korvaus. Muutoksen paikka? Ratkaisun avaimet ovat myös markkinoinnissa, vaikka joka teosta ei ole varaa markkinoida samalla tavoin. Mutta mikään tuote ei löydy ilman markkinointia, ei kirjakaan.

***

Kirjan rakastaja ymmärtää paitsi sen, että tekeminen maksaa, myös sen, että elitismin ruokkiminen ja eristäytyminen eivät edistä kirjan asiaa ollenkaan. Jos joku lukee pelkkiä dekkareita tai romantiikkaa, hän ei lue väärin. Finlandia-palkinto, niin paljon kuin sitä itsekin arvostan, ei ole ainut mittari määritellä kirjallisuutta. Jos me haluamme, että kirja tulevaisuudessa istuu jokaiseen käteen, me arvostamme sen jokaista lajia ja annamme lukijan itse valita välittämättä omista mieltymyksistämme.

Myös kirjailijan rooli ansaitsee oman annoksensa maanläheisyyttä. Jotta kirjailijan ammatti tulevaisuudessakin säilyisi, on mielestäni välttämättä oltava läsnä lukijaa varten. En tarkoita sitä, että yksityiselämäänsä pitäisi avata kiusallisen paljon. Tarkoitan sitä, että on oltava valmis keskustelemaan lukijan kanssa ja kuuntelemaan häntä. Jos kirjailija on ylhäisessä yksinäisyydessään lukijan ulottumattomissa, lukijan on vaikeampi tarttua itse kirjaankin. Tai mietitään vaikka Jenni Vartiaisen musiikkia: Vartiaista kuunnellaan eittämättä kauniin täyteläisen äänensä ja puhuttelevien kappaleidensa vuoksi, mutta myös siksi, että hän on läsnä kuuntelijoilleen. Eristäytyminen kääntyy puolestaan helposti elitismiksi ja ylimielisyydeksi, vaikka niin ei ole alun perin tarkoitettukaan.

Kirjan on oltava siten lähellä, että jokainen voi tarttua siihen.

P.S. Jos rakastat kirjoja tai toivot, että niitä pystytään julkaisemaan laadukkaasti jatkossakin, osta kirja, jos sinulla on siihen varaa. Meillä Suomessa julkaistaan hyvää kirjallisuutta. Ei anneta sen kuolla.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Tallenna