Esikoiskirjailijan elämää: Kesäisiä pohdintoja ja lukuvinkkejä

Jos minun pitäisi nimetä yksi elämäni turva-ankkuri, se olisi kaunokirjallinen fiktio. Sen vaikutus minuun on likipitäen yhtä intensiivinen sekä lukijan että kirjoittajan roolissa, mutta sen sijaan esimerkiksi fiktioelokuvat ja tv-ohjelmat eivät ole koskaan koskettaneet minua samoin. Jokin tekee kaunokirjallisesta fiktiosta ainutlaatuisen.

Viehätyn kovasti kauniista, tarkasta kielestä. Se on eittämättä itselleni iso syy sekä lukea että kirjoittaa kaunokirjallisuutta. Mahtavaa on ollut myös huomata, että nykyaika on tehnyt lukemisesta näkyvällä tavalla sosiaalista: kirjoista ei keskustella ainoastaan luku- tai kaveripiireissä vaan myös somessa ja blogien palstoilla. Hyvällä on reitti aiempaa laajemmalle.

Kesä on monelle perinteisesti lukemisen aikaa, mutta myös syksyn ja tulevan kevään sekä tulevien vuosien romaaneja valmistellaan kuumeisesti. Päivittelin maanantaina muun muassa näitä sivuja Keikkakalenteri-osuuksineen ja pysähdyin ajassa vuoden taaksepäin. Aika alussa vielä silloin oli esikoisromaaniprojektini taival. Mieleeni muistui asioita koko tuotantovaiheen ajalta, sekalaisia, pieniä ja suuria, hymyn- ja kauhunhetkiäkin. Monille lennokkaille lausahduksille pyrskähtelin itsekseni, mutta täytyin lämpimistä ajatuksista erityisesti kaikkia niitä kohtaan, jotka kokevat kaunokirjallisen fiktion samoin kuin minä: jotka ovat väsymättömiä keskustelemaan fiktiivisten ihmisten fiktiivisissä tapahtumissa tekemistä todentuntuisista ratkaisuista, jotka valvovat öitä miettien, miten tekstistä voisi saada vieläkin paremman, jotka rakastavat kieltä niin, että aikamuotovalinnoista tai lausetyypistä voi tulla päivän kuuma peruna – jotka kannustavat koko sydämestään, vaikka teksti ei olisi edes oma.

Paahtavaa aurinkoa olemme saaneet tähän mennessä lähes pelkästään vain odotella, mutta ajattelin vinkata teille nyt viisi kirjaa vaikkapa paahtavan auringon kaveriksi. Itse ajattelin suorittaa kesällä yhden kaunokirjallisuustentin, joten tämä nyt ei varsinaisesti ole oma kesäkirjalistani, mutta kuitenkin.

1. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran TAI Kangastus 38

Westön tapa rakentaa romaani historiallisiin puitteisiin on vangitseva. Eilen tuli Westöstä puhuttua, ja muistin samalla, miten paljon Westöstä pidänkään. Missä kuljimme kerran kuvaa helsinkiläisten arkea lähes puoli vuosisataa 1900-luvun alusta alkaen näyttäen vuosisadan historialliset käänteet läpi kaikkien kansankerrosten. Kangastus 38 puolestaan tarkentaa kuvansa repivään sisällissotaan, jonka arvet eivät ole läheskään painuneet vielä maailmansodan kynnykselläkään.

2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Tarvitseeko tästä sanoa mitään – no ei oikeastaan – mutta Bennettin siskosten avioaikeet ovat täynnä sattumuksia ja herkullisia henkilöhahmoja. Niiden ohella pidin myös siitä, miten moderni naiskuva jo häivähtää teoksessa, sillä aivan kaikki kun eivät suostu tyytymään siihen, että naisen elämän ainut tarkoitus 1800-luvun alun englantilaisissa povarispiireissä oli mennä naimisiin ja varoa sotkeentumasta älyyn. Ylpeys ja ennakkoluulo oli tenttikirjani viime keväällä ja naurahdin yliopiston lukusaliin astuessani itsekseni, että tuskin kukaan oikeasti uskoisi, että luin tenttiin, viereisellä lukupaikallakin tankattiin keskittyneesti immateriaalioikeutta. Tällaiset tenttikirjat ovat kyllä yksi kirjallisuudenopiskelun helmi. Kesälukulistalle se tuo hieman romantiikkaakin.

3. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen TAI Volter Kilpi: Alastalon salissa

Olkoon kolmospallukan osa virallinen järkälemäisen suomalaisen klassikon osa. Jos siis haluat modernisti etenevää juonta, mielikuvituksen iloittelua ja kielellisen taidonnäytteen, valitse Sinuhe. Myönnän, että jossain kohdin tiivistämisen paikkoja kyllä olisi ja kaikkia kirjan tapahtumia on hankala jälkikäteen muistaa tarkasti (sillä eri tapahtumapaikkoja on niin paljon), mutta Sinuhe on jo monessa kohdin yllättävän nykyaikainen romaani. Sinuhen maailman muotijuoma on Krokotiilinpyrstö (viinaa) ja jos haluat ilmaista sinuhelaisittain, että joku puhuu aivan läpiä päähänsä, voit tyynesti todeta hänelle ”on kuin hullu koira olisi purrut sinua”. Sinuhen lentävät lausahdukset. ❤

Ja tuota… Jos et pelkää haastetta tai tajunnanvirtaa, tunnelmoida piiippuhyllyllä, vilunkipelillä hankitulla totivedellä ja parkkilaivan rakennuttamisella, valintasi on Alastalon salissa. Sivussa tutustut myös merimiesten juonitteluun kieltolain aikaan ja kustavilaiseen sielunmaisemaan. Yhden luvun aikana saatetaan kävellä Alastalon sali päästä päähän tai ihmetellä piippuhyllyä, joten ehdit kaikkiin käänteisiin mukaan. 😉 Tämän luettuasi olet totisesti ansainnut t-paitasi. 🙂

Taisin pitää ylemmästä enemmän. 🙂 Vaikka täytyy todeta, että kyllä Alastalossakin oikeasti hetkensä on.

4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa TAI Luonnon laki TAI Henkireikä

Koska hotakaislaiseen ihmiskuvaan voi aina luottaa, koska aforismit sekä pitävät paikkaansa että ovat kuolemattomia, koska musta huumori ei petä, koska lakonisuus voi paljastaa paljon ihmiselämästä, koska–se–mies–nyt–vaan–on–nero. 😀

5. Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

Seitsemäs kevät on viimeisin lukemani teos. Se on raadollinen tutkielma ihmisyydestä, ja sisäkkäiset kertomukset tiivistävät isoja teemoja ilman, että kaikkea tarvitsee edes kertoa.

Kesäterveisin
Kata

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s