Esikoiskirjailijan elämää: Hajamietteitä eräältä viikolta – kirjoittamista, esikoisromaania ja kesää

Ajatukseni hajaantelevat nyt missä sattuu. Perusarkeni järjestelyineen meni osaksi remonttiin, ja sekös sotkee kirjailijan aatteita, huolettaakin; opiskelun puolella Lauri Viidan Moreeni on ollut hyvässä vauhdissa, mutta nyt lukemisenkin on hankalaa edetä.

Mutta kirjoituslukko on aukeamassa hiljalleen. Siitä olen iloinen.

Olen miettinyt paljon sitä, mitä elämästä haluan uudessa tekstissä sanoa. Ja mikä on se asia, jota uppoudun eniten tutkimaan, johon suorastaan juutun niin kauaksi, että viimeinenkin kohtaus on valmis.

Ehkä tärkeintä kaikessa on yksinkertaisuudessaan se, että löytäisi ne tismalleen oikeat sanat. Koska huolellisen harkinnan tulos johtaa kaikkein todennäköisimmin siihen, että valitut sanat välittäisivät tehokkaasti ja tarkasti, mikä on oleellista, tärkeää ja painavaa. Romaanissa tätä saa tavoitella yhä uuden ja uuden käsikirjoitusversion läpi.

Älä irrota -romaanistakin on uutisia: Espoon kirjaston lehdessä ilmestyy elokuussa laajahko haastatteluni. Tulee käsiteltyä romaania ja sen tekoprosessin vaiheita monelta kantilta, esillä ovat myös kirjahyllyni sisältö ja kirjoitusrutiinini. Lehti on sähköinen, joten luulenpa, että jos tekemisiäni elokuussa seuraatte, ette välty linkiltä. 🙂

Omasta muutostilanteestani huolimatta kesässä on jotain, mistä pidän todella paljon. Lämpö, valo, hyväntuulisuus, kaikki optimismi ja rentous. Kesäöisin pinnalle nousevat toiveet ja toivo.

Ehkä sittenkin, pitkän ajan jälkeenkin, moni asia järjestyy. Joka tiessä on määränpäänsä, josta lähteä kohti uutta. Mutkikkaan jälkeen on suoraa ja loivempaa – enemmän iloa, voimaa ja rakkautta.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s