Viime perjantai oli sysimusta. Olen kiitollinen, että väsymys esti minua suunnitellusti lähtemästä keskustaan ja Turun taidemuseoon, sillä muuten olisin ollut lähempänä tapahtumapaikkaa, huonolla tuurilla ihan liki, jos olisin poikennut esimerkiksi Kauppakeskus Hansaan ihan Kauppatorin kupeeseen. Tänään kauppareissulla jo pahimman viikonlopun järkytyksen laannuttua ajattelin, että tällaisena aikana sopisi vähän nykyistä enemmänkin mielikuvitusta tarvittavan dekkarikirjailijan uralle. Aiheet tulevat turhan lähelle.

Yhteiskunta heijastuu silti aina kirjallisuuteen. Aika näyttää, millaisin tulkinnoin terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset jatkavat kotimaisessa kirjallisuudessamme.

***

Kaikissa silmittömissä väkivallanteoissa, pukkoiskuista ja tapoista perhesurmiin, näyttävät yhdistyvän ainakin kaksi asiaa, tunnetta: äärimmäinen viha ja äärimmäinen epätoivo. Mutta emme me voi jokaista väkivallantekoa estää, vaikka miten haluaisimmekin. Tavallinen ihminen kysyy silti itseltään: mitä minä voin tehdä?

Terrorismitutkija Antti Paronen lausuu Verkkouutisten lainaamassa Facebook-kirjoituksessa, ettei terrorismia saa pois halaamalla. Siinä Paronen on varmasti oikeassa. Mutta ei tarvitse puhua välttämättä edes terrorismista.

Meistä jokainen on kykenevä tuntemaan äärimmäistä epätoivoa ja äärimmäistä vihaa, vaikka harva meistä onneksi ajautuu terroristisiin tekoihin. Äärimmäinen epätoivon ja vihan yhdistelmä tuskin ikinä kuitenkaan johtaa mihinkään hyvään. Ja minusta se, terroriteoista nyt puhumatta, kannattaisi tunnistaa tarkoin.

Sillä jokainen tietää, että epätoivon keskellä yksi halauskin voi olla ratkaisevan keskeinen. Ei aina ja kaikissa tapauksissa, mutta yhtä kaikki voi. Se voi olla voima, jolla jaksaa vaikka edes huomiseen.

Välittäminen ei itsessään poista mielenterveysongelmia tai köyhyttä, pelasta väkivallan tai sairauden uhria, ratkaise pysyvästi esmerkiksi noita toivottomuutta aiheuttavia elementtejä.

Mutta edes tunne välitetyksi tulemisesta voi olla ensimmäinen askelma pohjalta ylös.

Meistä jokainen voi edes vähimmillään kysyä toiselta, mitä kuuluu, vaikka sillä ei terrorismia estettäisikään. Jotain arvokasta sillä kuitenkin saattaa jopa pelastaa.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.