Toistaisin itseäni, jos aloittaisin tämän päivityksen toteamuksella hektisestä viikosta, mutta sitä en tee. Sen sijaan voin todeta, että esimerkiksi viime lauantainen Lemust leippä -tapahtuma oli kannaltani hyvin onnistunut: tutuksi tuli monta uutta kollegaa, sain jututtaa lukijoita ja pääsinpä Turun Seutusanomien haastatteluunkin.

Mutta huomaan, että arkeeni on pesiytynyt jotenkin vahvasti jako kahtia.

On monta asiaa, joista koen onnea. Olen onnellinen, että lukijat esimerkiksi Lemust leippä -markkinoilla tulivat jututtamaan ja tutustuin uusiin persooniin. Olen hykerryttävän onnellinen syventyessäni subjektiin eri kieliopeissa, vaikka gradutekstin muotoilu välillä päänvaivaa aiheuttaisikin. Nautin eilen ruoasta ja teatterista siskoni kanssa, sillä täytämme lauantaina vuosia. Kirjamessut lähestyvät.

Kaiken fiktion kirjoittamisen kanssa olen hukassa. Kynnys kirjoittamiseen on todella iso, vaikka kaipaan fiktion kirjoittamisen tuomia arjen pakoreittejä. Silti mikään ei tunnu olevan itselleni tarpeeksi hyvää, että lauseet päätyisivät paperille asti. Gradu, muu opiskelu ja pienet terveyspulmat toisaalta muodostavat kokonaisuuden, josta luovuuden puuttuminen ei oikeastaan ole mikään ihmekään. Monen tekemisen puristuksessa luovuudelle ei tunnu olevan ilmaa.

Ja tässä kohtaa kiitän blogimaailmaa: ei tarvitse tukehtua sanoihinsa. Kun fiktion rimakauhu on liian iso, sanoilla on sentään ulospääsyreittinsä.

Eikä fiktion kirjoittaminen ole pelkkiä sanoja. Tarinoilla on aikaa kehittyä päässä, muuttua, marinoitua, muuntua ja sekoittua. Sanat tulevat ulos, kun ovat siihen valmiita.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.