No niin. Eilen jo Twitterissä kerroinkin, että olisi täällä blogin puolella ihan kerrottavaakin, mutta särky esti enemmän kirjoittamisen gradunteon jälkeen. Ja uutinen on tässä: kustannuspalvelu Type & Tell, jota kautta minäkin Älä irrota -romaanini julkaisin, lopettaa toimintansa joulukuussa.
Asiaan liittyy tietenkin paljon käytännön asioita, kuten jakelun uudelleenjärjestelyt ja rutiinit muutenkin kustannuspalvelun lakattua olemasta, mutta ne selvinnevät ajallaan. Päällimmäinen tunne on ehkä kuitenkin hämmennys. Etenkin alkuvaiheessa sain paljon tukea myös kustannuspalvelusta kirja-alan asioihin, mutta nyt, kun romaani on ollut jo melkein vuoden ulkona, kirja-alalla osaa suunnistaa jokseenkin kyllä itsekin. Surullista on jotenkin se, miten nopeasti mielestäni hyvin kunnianhimoinen ajatus ammattimaisesti ja kustantamotyyppisesti toimivasta kustannuspalvelusta koki loppunsa. Jo elokuussa Type & Tell muuttui käytännössä pelkästään e-kirja-alustalla toimivaksi, kun muun muassa kirjakauppajakelu poistui uusien käyttäjien palveluvalikoimista. Toisaalta olen iloinen siitä, että sain kokea T&T:n alkuajan, sillä tuskin muuten Älä irrota -romaanikaan olisi voinut syntyä sellaiseksi, joksi se nyt syntyi: se sai lehtikritiikkejä ja pääsi kirjakauppojen hyllylle. Finlandia-palkintoonkin se osallistui, vaikka ei päässytkään ehdolle.
Minulla ei ollut suunnitelmissa vielä toista romaania Type & Tellin kautta, jälkikäteen onneksi, sillä nyt se ei olisi edes mahdollista. Asian kääntöpuoli on nimittäin juuri se, että se ei ole jatkossakaan mahdollista; kirjallisen urani jatko on seuraavaksi epävarmaa, sillä se on pelkästään kustantamon vihreän valon eli kustannuskynnyksen ylittymisen varassa. **Näin siksi, että vaikka kustannuspalveluita toki on, Type & Tellin ammattimainen brändi ja kustantamovetoisuus ovat olleet ehdottomia edellytyksiä sille, että romaani on saavuttanut kirjallisen uskottavuutensa (esim. lehtikritiikit).
Ensimmäinen esikoiskirjailijavuoteni on ollut heittelehtivän hurja, iloineen ja suruineen. Romaani on saavuttanut lukijoita ja näkyvyyttä kustannustavastakin huolimatta paljon, mutta olen joutunut myös törmäämään siihen kirja-alan konservatiivisuuteen, että kustannuspalvelun kautta julkaissut ei ole oikea kirjailija eikä julkaisu ole oikeaa kirjallisuutta, vaikka Älä irrota -romaani esimerkiksi on ammattimaisesti toimitettu. Sekin oli etukäteen odotettavissa, joten sitä ei edes tarvitsisi erikseen ihmetellä, mutta ehkä olen saanut allergeeneja, kun pätevyyttään saa painottaa väliin myös siviilipuolella; kun istuu pyörätuolissa, on valitettavasti enemmän kuin kerran saanut jollekulle todistella, että on ihan ihminen siinä missä joku muukin tai että älyssäni ei ole mitään vikaa. ***Siksi haluan seuraavassa ratkaisussani pyrkiä asettamaan kirjallisen uskottavuuden etusijalle – haluan tosissani jatkaa kirjailijan uraani, mikäli vain pääsen toisen romaanin paineesta ja stressaavasta elämäntilanteesta seuraavaksi kuiville.
Kaiken kaikkiaan Type & Tell -rattaisiin hyppääminen oli omanlaisensa seikkailu, jota en kadu. Tulevaisuus on avoin. Lähitulevaisuuteni keskittyy opintojeni viimeistelemiseen ja kivun rauhoitteluun. Romaanikäsikirjoitus kuulunee kuvaan, kun aika on sille taas kypsä. Tällä hetkellä arki tuntuu vievän voimia paljon, mutta graduinnon suhteen elän omassa subjektikuplassani. Se todistaa jotenkin kovasti kirjoittamisen ja uppoutumisen voimaa kohdallani: aivan samoin kuin nyt graduuni pystyin pakenemaan esikoisromaaniini vuosi sitten, kun sitä vielä tehtiin. Toinen ilmeinen pakoreittini ovat kirjat, joista kivun vuoksi olen nyt kuluttanut hetken vain äänikirjoja. Tosin niissäkin on kielenrakastajalle puolensa: pystyy tarkasti keskittymään ilmaisuihin ja rakenteisiin, oppii niistä itsekin.
Kiitos paljon teille lukijoille, jotka olette edelleen matkassa mukana. 🙂
Lisäykset ** ja *** tehty su 19.10. klo 16.14.
*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.
Ikävä kuulla. Voin lämpimästi suositella Hopeantakojia ja Kustannus Aarnia uudeksi yhteistyökumppaniksi sinulle. Ainakin minä olen ollut näin alkutaipaleella tyytyväinen.
Kiitos suosituksesta! Laitan ne korvan taa, kun tulevaisuuden vaihtoehtoja mietin – ja ensin täytyy saada tietenkin käsikirjoitus kokoon. Nyt hengähdän ja opiskelen.
Välillä uskon elämän käsikirjoitukseen. Kun asioita tarkastelee, voi yllätyksekseen huomata, että tätä hetkeä eläisi aivan toisin, ellei olisi törmännyt aikojen kuluessa juuri ihmisiin, joita on tarvinnut, haaveidensa toteuttamiseen. ”Aina psras, niin ku käy” oli isoäitini tapana sanoa.
Samoilla linjoilla. Juuri sanoin samaa toisaalla, että olen ollut kaiken, jopa kipuun sairastumiseni jälkeenkin fatalisti: Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Monella asialla on, ehkä niilläkin, jonka tarkoitusta ei itse ymmärrä. Joskus tosin mielelläni kurkkaisin elämääni viiden vuoden päästä; missä olen ja mitä on tapahtunut. Niin paljon elämän käänteet välillä jännittävät, osin pelottavatkin. Mutta ehkä toivoa on myös aina. 😊