Tämän blogitekstin alkuperäinen aihe on suostumuksellisuus. Ehkä pääsen siihen vielä tekstini mittaan. Kaksi aloitusvirkettä tuntuvat kankeilta ja kömpelöiltä, mutta jätän ne. En ole kirjoittanut viikkoon mitään ja sormeni hakevat nyt paikkaansa.

Tuli väsymys. Ihan kunnolla. Kuin yltä olisi mennyt se kuuluisa jyrä.

***

Olihan siitä jo merkkejä ilmassa. Ennen kymmenennen päivän teatterikäyntiä ajattelin, että nyt alkaa viimein helpottaa. Saan viimein surra raskasta alkuvuottani rauhassa. Sitten tuli kipukohtaus ja arjen poikkeusjärjestelyjä. Kipu katkesi nopeasti mutta kivun pelko jäi. Asumispäätökseni valituskäsittely oli lähenemässä. Pakenin isosti kirjoihin. Luin Anna Kareninan alle kahdessa viikossa, valmistelin evakkomuuttoa kosteusvaurioremontin jäljiltä.

En kysynyt itseltäni tarpeeksi, mitä kuuluu. Ajattelin, että kunhan maailmassa on vain kirjoja ja minulla käsikirjoitus, jota kirjoittaa, selviän kyllä. Mutta kun minulta kysyttiin, mitä aion tehdä keväällä, se tuntuikin utopistiselta. Nykyhetkessä on niin paljon, että kevät tuntui lähinnä joltakin syötävältä.

Jos mietin elämäntilannettani kaikkinensa, tuntuu melkein luonnolliselta, että uuvuttaa. Silti en tiedä, kumpi tekee kipeämpää: se, että joksikin aikaa uupuu vai se, että huomaan olevani samassa tilanteessa melko usein keväisin. Suurimman heilahtelun aiheuttaa lähes aina kipuni – kehoni väsyy syksyisin, ja vaikka syksy on muuten lempivuodenaikani, olenhan syyskuun lapsi – syksyt ovat olleet kipuoireyhtymäni alusta lähtien enemmän tai vähemmän rankkoja jouluun asti. Ja kun niin kovasti tahtoisin, että jaksaisin aina kivun vaiheet. Nyt voin kivun kanssa hyvin. Jos kohtauksia on, fysioterapia katkaisee ne nopeasti ja kuntoutus on edennyt monilta osin tosi lupaavasti. Ja se tarkoittaa sitä, että olen tätä vauhtia pääsemässä viime keväänä pohtimaani tavoitteeseen siitä, että säilytän työkykyni kivusta huolimatta. Se jos mikä tuntuu tosi ihanalta. ❤

Huomaan, että tämänkin tekstin kirjoittaminen helpottaa ja jäsentää uupuneen mielen rasittamia ajatuksia. Juuri kontrollintunne on kirjoittamisen paras puoli: etenkin fiktiotekstissä luojamainen valta päättää, mitä henkilöille tapahtuu, mitä he ajattelevat, missä on toivo. Tässä tekstissä se, että valitsen miten kerron, valitsen uskaltaa laittaa sanat tähän järjestykseen, vaikka se vähän pelottaa. Omastakin olotilastani tulee oitis käsitettävämpi. Suostumuksellisuudesta, johon viittaan sekä seksuaalisella mutta ennen kaikkea aivan yleensä fyysisellä tasolla, kirjoitan teille myöhemmin.

Huominen pitkäperjantai aloittaa pääsiäisen juhlapyhät. Minulla pääsiäinen kuluu perhepiirissä. Juuri nyt se tuntuu erityisen ilahduttavalta ja tärkeältä pitää rakkaat lähellä ja olla heille rakas.

Rauhaisaa pääsiäistä toivotellen,
Kata ❤

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.