Yllätykset ovat olleet kuluvana kesänä elämässäni erityisen suuria. Tuoreesta osteoporoosidiagnoosistani sain muistutuksen tänään, kun sain keskussairaalasta kirjeitse komennon sisätautilääkärin vastaanotolle ja laboratoriotutkimuksiin. Alkoi jännittää. Viime yönä uni jätti ilman tietoa kirjeestäkin noin kahden maissa yöllä, kroppa ja mieli pysyivät sinnikkäästi hereillä aamuun asti.

Osteoporoosista tulin lyödyksi ällikällä, mutta vähintään yhtä häkellyksissä olin täysin vastakkaisella tavalla viime sunnuntaina. Pohjustukseksi kerrottakoon, että sain jo Älä irrota -romaanini ilmestymisen jälkeen toimitustiimistä neuvon googlailla romaaniani säännöllisesti. Siten saisin tiedon esimerkiksi mahdollisista blogiarvioista ja lehtikritiikeistä lähes reaaliaikaisesti ja kattavasti, vaikka toki osa osumista ei jää edes Googlen haaviin. Ilmestymisen jälkeiset ensikuukaudet muistinkin seurata hakutuloksia tarkkaan, nyt enää verraten harvoin. Jostain syystä päädyin kuitenkin sunnuntaina tuoreen haun romaanistani tekemään.

Päädyin pari sivua tuloksia selattuani Tukholman kaupunginkirjaston aineistotietokantasivulle, joka näytti ruudullani Älä irrotan saatavuustietoja.

Hätkähdin näkyä niin, että olin hetken aivan varma, että olin päätynyt huijaussivustolle. Päivitin sivua yhä uudelleen ja hämmennyin entisestäni, kun haku kirjailijanimellänikin tuotti saman hakutuloksen. Seuraavaksi mieleeni juolahti kollegoistani Kinnusen Tommi, jonka teoksia tiesin myös käännetyn ruotsiksi. Päättelin positiivisessa paniikissani, että sivusto olisi ehkä oikea, jos löytäisin Kinnusen kirjoja sekä suomeksi että etenkin ruotsiksi. Ajattelin Kinnusen olevan kirjailija, jota ruotsinsuomalainen yhteisö varmasti tahtoisi lukea myös alkuperäiskielellä, suomeksi.

Minä löysin etsimäni.

Tänään vielä varmistin, että Älä irrota on jakelunmuutoksistaan huolimatta löytänyt perille. Sain terveisiä sähköpostitse Tukholman kaupunginkirjastosta: olihan se. Kirja on päätynyt täkäläisen kaupunginkirjaston hyllyyn tämän vuoden tammikuussa.

Tapahtunutta on vielä varmistelunkin jälkeen hyvin hankala käsittää. Sanotaan se nyt näinkin – esikoisromaanini on löytänyt paikkansa myös naapurimaan pääkaupungin kirjastosta, samanlaisena kuin Suomessa ja näin ollen suomeksi. Ja kaiken takana ovat totta kai lukijat; Älä irrota on tehty rautaisin ammattilaisvoimin, niin uskallan sanoa täydestä sydämestäni, mutta kuitenkin vailla suuren kustantamon selkänojaa. Koska kyseessä on oma esikoisteokseni, aiempia teoksia ei ole näkyvyysavuksi.

Rehellisesti sanottuna en tiedä, mitä kirjalliselle uralleni tarkalleen ottaen seuraavaksi tapahtuu (lisää esim. viime merkinnässä). Toivon tietenkin, että sanoista kutoutuu sellainen verkko, että urallani olisi jatkonsa, joskaan ei nyt aivan heti. Lukijoiden luottamus sen sijaan sanalla sanoen liikuttaa. Se antaa voimaa ja uskoa eteenpäin, luoda ja kertoa tarinaa.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.