Olen klassisen musiikin ystävä – klassisen musiikin pariin minut johdatteli jo pienenä tyttönä kummitätini, jonka kanssa kävin säännöllisesti alakoulun ensimmäiset kolme luokkaa kuuntelemassa erilaisia ohjelmistoja. Tämä on jo toinen syksy, kun päätin hankkia Turun filharmonisen orkesterin Torstaisarjaan kausikortin.

Olin kuitenkin muuttuneesta lipunmyyntisysteemistä pöyristyksissäni. Orkesterin kausiesitteen takasivulla todetaan näin: ”Sekä liikuntarajoitteinen että saattajakorttia näyttävä saattaja voivat lunastaa liput – – 50 % alennuksella perushinnasta.”

Lupaus alennuksesta on pyörätuolissa istuvalle, saattajaa tarvitsevalle opiskelijalle kuitenkin vain näennäinen. Kävi nimittäin ilmi, etten pyörätuolipaikasta ja saattajasta johtuen saa kausikortistani opiskelija-alennusta kuin vain saattajan osasta. Opiskelijahintainen kausikortti maksaa 58 euroa, normaalihintainen 147 euroa. Näin ollen joudun maksamaan kausikortistani lähes täyden hinnan, saattajan osasta 58 euroa ja pyörätuolipaikasta (50 prosentin alennuksella perushinnasta) 73,50 euroa. Yhteensä kausikorttini hinnaksi tulee siis 131,50 euroa.

Häviän opiskelijakollegoilleni – eli maksan siitä, että saan myös konsertissa tarvitsemani avun – 73 euroa ja 50 senttiä.

***

Valitettavasti alennusajattelu ei ole uutta. Jouduin viime syksynä hämilleni myös Turun kaupunginteatterin lippukassalla. Myyjä ilmoitti, että tämä on jo merkittävä kädenojennus, että normaalihintainen lippu laitetaan puoliksi, eli kaksi pääsee yhden hinnalla, että opiskelija-alennusta ei voi enää antaa.

Kovin suurelta kädenojennukselta se ei tunnu, jos opiskelijan tuloilla menettää oikeuden opiskelija-alennuksiin. Vertailun vuoksi: esimerkiksi Kansallisteatterissa pyörätuolilipun saa myös opiskelija-alennuksella, ja avustajan lippu maksaa päälle seitsemän euroa. Opiskelijahinta on noin parikymppiä, plus avustajamaksu päälle. Ja se on reilusti vähemmän, mitä kotikaupunkini kaupunginteatterin normaalit lippuhinnat sekä arki- että viikonloppunäytöksiin viime vuonna.

Jos olisin työssäkäyvä, alennusjärjestely johtaisi toki siihen, että avustajan lippu olisi käytännössä ilmainen. Mutta silloin olisin samalla viivalla muiden kanssa; minulla olisi myös työssäkäyvän tulot.

***

Olen sinkku. Klassisen musiikin konserteissa käyminen on ollut harrastukseni, mutta koska tarvitsen apua, saattajan on lähdettävä mukaan. Yleensä seurassani on toinen avustajistani. Avustaja saa siis palkkaa siitä, että lähtee konserttiin kanssani. Kyse ei ole hänen kohdallaan hupiretkestä.

Kuvaan seuraavaksi, miltä konsertti-ilta näyttää avuntarpeen silmin.

Turun konserttitalo on iso talo. Aivan jo ovesta sisään tullessani tarvitsen työntöapua, koska en pysty kelaamaan tuolillani pitkiä matkoja. Sitten tulee vastaan narikka. Avustaja auttaa takkini pois, ojentaa takkimme narikkaan. Lähdemme kapuamaan isoa ramppia ylös kohti konserttisalia. Rampistakaan en missään olosuhteissa selviäisi yksin. Salissa avustaja auttaa paikalle, auttaa vielä vessassa, jos on ennen konserttia tarve.

Tulee väliaika, ja kilometrin pitkät jonot. Ei, en saisi esimerkiksi juotavaa tai tarjotinta yksin kannettua, en siirrettyä tuolia pöydän edestä pois, jotta pääsisin pöydän ääreen. Sitten pitääkin laskea mäki alas konserttisaliin. Kuulla loppu konsertista ja lähteä kohti narikkaa. Takit päälle, autoon.

***

Saattaja tai avustaja tarjoaa minulle siis sellaisen konsertti-illan, jollaisen ei-liikuntarajoitteisetkin saavat: He pystyvät kävelemään itse narikkaan, riisumaan takin, talsimaan jyrkän rampin ylätasanteelle, menemään omille paikoilleen, kantamaan omat väliaikatarjoilunsa.

Siksi edellä kuvattu (alennus-)menettely tuntuu avuntarpeesta rankaisemiselta. Vähintään yhtä hätkähdyttävää on se, että järjestelmä on kyvytön näkemään, että liikuntarajoitteinenkin voi olla opiskelija, tai liikuntarajoitteinen saattaa olla myös eläkeläinen, jolloin hän olisi myös eläkeläisenä oikeutettu alennukseen. Systeemi on joko-tai, vaikka sen tulisi olla sekä-että. Etenkin, kun painotetaan vielä yhtä seikkaa: saattaja on monesti tosiasiallisesti töissä. Silloin avuntarvitsija on velvollinen kattamaan kaikki kulut, mitä saattajasta aiheutuu.

Eikä esimerkiksi konsertti-illan hinta voi olla yli kaksinkertainen pelkästään siksi, että ihminen tarvitsee selviytyäkseen toisen apua, kuin rangaistuksena avuntarpeesta.

Tämän olen sanonut ennenkin, mutta nyt se on tarpeen toistaa: kukaan ei valitse tarvita apua.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.