Esikoiskirjailijan elämää: Hetket, joita tarvitsen

No niin! Opetyöpätkä on nyt ohi, ja se tuntuu kieltämättä turhan kaukaiselta, sillä arkihuolet palasivat töiden päättymisen mukana. Välillä väsyttää todella, sen myönnän. No, töiden ajan arkijärjestelyt olivat kunnossa, ja nyt tahdon keskittyä kaikkeen positiiviseen.

Tiivistän olennaisen: en saanut kahden ja puolen viikon opettajantyöni aikana pelkästään mukavia kollegoita ja oppilaita vaan myös ainakin pienen kerrostalon verran arvostusta ja kannustusta. Viimeisenä työpäivänä, kun löysin opepöydältäni suklaakonvehtirasian paketissa ja veikeän itsetehdyn kortin kiitokseksi, tuli tunne: minä niin tarvitsin tätä kaikkea. Eikä suklaa vielä siinä ollut: sain ysiluokkalaiselta tytöltä myös suklaata, koska olen kuulemma niin ihana opettaja. Eihän siinä sanoja sen jälkeen oikein edes ollut, mutta halata sain, kun sitä pyysin.

Mutta tätä minä olen tarvinnut. Ennen muuta koko vuoden sairastelujen ja vielä osteoporoosidiagnoosinkin vuoksi. Tätä energiaa tarvitaan, kun hoitosuunnitelmat nytkähtävät eteenpäin.

Onneksi olin positiivisella tohinalla lähdössä pitämään kasiluokkalaisille oppituntia scifikirjallisuudesta, kun satuin samana päivänä vielä rehtorin kanssa juttusille. Liikutus oli jo lähellä. Rehtori nimittäin sanoi olevansa niin hyvillään niistä puheista, mitä oli kuullut, että olen kuulemma todella arvostettu ja pidetty sekä opettajien ja oppilaiden keskuudessa. Tuntuu, että parempaa palautetta en olisi esimieheltäni voinut saada. Sijaistamani open kanssa muodostamme oivan työparin, jossa niin moni asia osuu kohdilleen: opetuksen tyyli, huumori (eli vino ja vähän ehkä huono), luovuuden painotus. Sain toteuttaa kaikki ideani, mutta sain myös aina tukea tarvittaessa. Olen iloinen, että yhteistyömme on saamassa jatkoa.

Fiktion ja itseni puolesta olen pikkuisen surullinen. Kun olisi niin paljon sanottavaa, olisi niin paljon tehtävää ja sanoja, joiden on pakko päästä ulos. Mutta olosuhteet pitävät minua nyt lukossa. Tässä kirjoittaessa tuntuu siltä, että se on parasta vain hyväksyä. Olosuhteet seuraavat toisiaan, ja toivottavasti mieli on yhä useammin otollinen luovuudelle.

Sillä joka kerta, kun kirjoitan Tekstiä, minä hengitän hetken vapaammin.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s