Esikoiskirjailijan elämää: Hiljainen onni

Sain vähän aikaa sitten Tekstin kahdennentoista luvun valmiiksi. Täytyy myöntää, että on surrealistinen olo. Luvun viimeinen kohtaus oli oleva jumini viikko toisensa perään. Vieläkään mieleni ei oikein suostu olemaan varma, tuleeko käsikirjoitus valmiiksi ikinä, mutta samalla minulla on palava tahto kirjoittaa se. Tuttu epävarmuuden ristituli.

Jo edellispäivä olisi voinut tulla valmista, vaan ei tullut. Tuijotin näyttöä, tuijotin tuijottamasta päästyäni, mutten keksinyt yhtään sanaa.

Solmu alkoi kuitenkin aueta. Ensin kuulin mielessäni Älä irrotan toimitustiimissä lausutut sanat: ”Anna päähenkilöidesi olla rauhassa onnellisia.” Ja niinhän se toden totta on. Tekstintekijänä niin helposti ajautuu alustamaan pelkkää ristiriitaa, konfliktia, joka pitää tarinan moottorin käynnissä. Tarina siis tarvitsee aina konfliktinsa. Mutta yhtä tärkeää tarinalle kuin konflikti on myös tarinan sisäinen mittakaava, tasapaino. Kärsimys on aina subjektiivista ja mittakaavatonta, kuten Kari Hotakainen briljantisti on joskus tiivistänyt, mutta tarina ei mittakaavaton ole koskaan ja pyrkii yksityisestä yleiseen, kertomaan jotakin maailmasta.

Sitten tajusin, että olen unohtanut hiljaisen onnen. Olin keskittynyt niin paljon konfliktiin, että kohtauksen ydin oli päässyt hukkumaan. Vetoapua oivallukselle sain tällä kertaa peilistä. Arkeni on vaatinut jo pidemmän aikaa aivan erityisiä järjestelyjä, ja se on kuormittanut kovasti. Kuten kivunkin kanssa: välillä täytyy niin voimallisesti keskittää energiansa yhteen asiaan, että ympärillä olevat hyvät asiat, ne hiljaiset onnen hetket, unohtuvat helposti.

Ja kun minä vain ajattelenkin noita hetkiä, valo pilkistää stressin alta heti. Minun hiljaista onneani on sisko, jonka Whatsapp-viestejä päivän mittaan hymyän lähes aina. Kissat, joiden kuvia pyydän puhelimeeni kroonisesti. Osa-aikaiset opettajantyöt, kollega, joka tuntuu ymmärtävän myös kaikki huonotkin vitsini ja toinen, joka pyytää minulta tukiopetusta viron kielessä, hetket, jolloin saan nauraa, ja hetket, jolloin saan vaivata älynystyröitäni oikein kunnolla.

Ja unelma toisesta romaanista.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Esikoiskirjailijan elämää: Hiljainen onni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s