Tarina, jonka päätös on vieläkin yllätys.

Olen ollut torstaista lähtien filosofian maisteri (pääaineenani suomen kieli). Tuntuu oudolta, tyhjältä ja hassulta. Epäuskoiselta. Kun ajattelen uutta oppiarvoani, skannaan mielessäni kuvia aina mustimmista hetkistä kirkkaisiin huippuihin. Särystä ja epätoivosta onnistumisiin ja takaisin. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että syventävien opintojeni keskiarvo on gradu pois luettuna 4,7 (maksimi on 5), olisin lähinnä hymyillyt epäuskoisesti. Mutta niin vain kävi. Sähköisiä tenttimateriaaleja tuli käyttöön entistä useammin ja se säästi välilevyongelmasta kärsivän monilta lukemiskivuilta. Kuntoutusohjelmani toimii, kipukohtaukset ovat vähentyneet. Voin paremmin kuin kertaakaan ennen kipuongelmani alkamista. Tuli vuosi, jossa kaikkea ei säännöllisen epäsäännöllisesti tarvinnutkaan laittaa tauolle sairastelujen vuoksi.

Joskus elämän epävarmuus kääntyy näinkin. Tilanteeni näytti melko lailla toiselta vielä vuosi sitten.

***

Nyt on uuden aika, välitila. On käsikirjoitus, Teksti, johon en ole koskenut tasan puoleen vuoteen. Rehellisesti sanottuna en tiedä lainkaan, mitä sille aion tehdä. Minulla ei ole aavistuskaan, milloin kirjallinen urani jatkuu ja miten. Itseni varalle minulla on kuitenkin ollut suunnitelmia jo pitkään – oma kehityskaareni kun ei ole julkisesta urastani riippuvainen. En kuitenkaan tiedä, onnistuuko suunnitelmani. En tiedä, muuttuuko matkalla jokin – jo tähän mennessä on muuttunut.

Aivan ensimmäiseksi aion nostaa tasoani. Tämä on prosessi, joka vie aikaa: lukemista, kirjoittamista, kirjoittamisen lisäopintoja. Toiseksi haluan kirjoittaa tarinan, joka herättää minussa samaa intohimoa kuin esikoisromaanini, sillä se on ainut kestävä ratkaisu. Jos tarinaan ei tunne kipinää tai hehkua, sitä ei jaksa editoida alusta loppuun ja yhä uudelleen ja uudelleen, niin se ainakin omalla kohdallani menee. Eikä kirjoitusprosessikaan ei ole mikään pikainen tie. Kolmanneksi kokoan ympärilleni ihmisiä, joilla on tekstiini innostunut ote, jotka ennen kaikkea kirittävät ja haastavat – mutta ehkä lohduttavatkin silloin, kun sitä tarvitaan.

Tätä kaikkea olen pyrkinyt mielessäni noudattamaan, pienin askelin, osa eteenpäin, osa varmasti vain viereen. Olen uuden edessä myös akateemisen kirjoittamisen osalta, kun tapaan graduohjaajani keskustellakseni tieteellisestä artikkelista graduni pohjalta. Siitä projektista en vielä tiedä mitään, mutta yhtä kaikki kirjoitetut sanat, muodossa tai toisessa, eivät ole lähdössä elämästäni tuskin mihinkään.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.