Esikoiskirjailijan elämää: Kamalan ihana erityisyys

Olen enenevissä määrin törmännyt etenkin sosiaalisessa mediassa käsitteeseen ”erityislapsi”. Se näyttää yleistyneen voimalla ja onkin eittämättä helposti mieleen jäävä kattotermi: sillä ilmaistaan, että lapsella on jonkin tavanomaisesta poikkeava ominaisuus tai ominaisuuksia.

Silti ”erityislapsi” väliin kalskahtaa korviini. Se on toki käsitteenä paljon pehmeämpi kuin vaikkapa suoraan diagnoosiin pohjaava tyypittely ”ADHD-lapsi”, mutta nämä kaikki sanat tuntuvat huutavan samaa. Ihminen täytyy lokeroida.

Miksi ihmeessä?

Tein esikoisromaanissani tarkoituksellisen ratkaisun, etten koskaan luokittele täsmällisesti päähenkilöni pohjasairautta. Syyt olivat ja ovat sekä eettiset että aatteelliset: monien pohjasairauksien tai vammojen oirekuva vaihtelee suuresti, eikä esimerkiksi neurologisiin sairauksiin liity välttämättä lainkaan kipua. Siksi olisi tuntunut yksinkertaisesti väärältä iskeä kipu jonkin sairauden kylkeen; en tahtonut, että kukaan lukija olisi ottanut romaaniani tässäkään kirjaimellisesti todesta. Ja sitten se aatteellinen puoli: ihminen ei ole diagnoosi.

Ja tässä kohdin hiertymäni ertyislapsi-sanaan alkaa saada selvemmät rajat: kun ei ihminen määrity pelkästään niitten erityiseksi määriteltyjen ominaisuuksiensakaan kautta. Lisäksi vaikka kutsuttu erityisyys ei viittakaan suoraan diagnoosiin, jäljet johtavat diagnoosiajatteluun melko läpinäkyvästi.

Jotenkin itselleni vieraalta tuntuu se ajatus, että tässäkin kai puhuu entinen erityislapsi. Onko asia niin yksioikoinen?

Sillä mittapuulla ajateltuna kyllä, ettei kehoni toimi normaalisti. Käytän pyörätuolia ja tarvitsen apua monissa arjen tilanteissa.

Vaan entäs sitten tämä? Olen yksinhuoltajaäidin kasvattama kaksossisko ainoalle sisarukselleni. Vaikka äitini ja isäni ovatkin tehneet töitä myyntialalla, äidin kasvatus oli melko luovaa ja kulttuuripainotteista. Kävin musiikkileikkikoulussa. Kun halusin maalata, äiti osti minulle hyvää paperia ja kunnon värit. Muistan elävästi leikki-ikäisen minäni lempiaihelman, jota toistin: purjevene kaislikon keskellä vaaleanpunaisella taivaalla. Iltasadut luettiin sekä äidin että isän luona, säännölliset kirjastokäynnit kuuluivat asiaan. Meillä oli siskoni kanssa monta Barbieta, joilla saatoimme leikkiä hetkikausia. Myös Disney-kasetteja kului. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän aloin pitää koulusta.

Yläkoulun päättötodistuksen keskiarvo on 8,9, lukiossa 9,3.

Melko tavallinen koulusta pitävän tytön ja sitten myöhemmin lukiolaistytön tarina. Toki äidinkielen aineet peruskoulussa ja kaikki kokeet sitten lukiossa tuli rustattua tietokoneella, vaan ei paljon muuta poikkeavaa.

Ja jotta lokerointini kävisi teille ihan hirtehisen vaikeaksi, pudotan vielä muutaman kiintoisan faktan.

Alakoulun myöhemmiltä luokilta eteenpäin arki-iltojeni kaava oli jo melko vakiintunut: kun sisko aloitti pianonsoitonläksynsä, minä aloin kirjoittaa. Väliin jatkoin pidempään kuin siskoni soittoaan. Hän meinasi tulla muutaman kerran mustasukkaiseksi selälleni ihan tosissaan. Tein läksyt ja kirjoitin romaanikäsikirjoitusta, edellistäkin täysin tosissani.

Sitten täytin viisitoista, ja seuraavana keväänä luin suomen kieliopin kannesta kanteen. Nukahdin sinisen kirjani äärelle iltaisin aika monta kertaa, sen verran usein sänkyni yllä olevaa lukuvaloani käytiin jäljiltäni sammuttelemassa. Aloitin äänneopista, jota oli aluksi vaikea hahmottaa. Luin yksittäisen sivun niin monta kertaa, että ymmärsin kaiken lukemani. Pääsin projektini loppuun.

Tämä kaikki saa minut miettimään, olenko sittenkin ollut enemmin ahkera ja ehkä lahjakaskin yksilö enkä (liikuntarajoitteeni takia) erityislapsi, joka liikkuu pyörätuolilla? Varmaan sekä että. Mutta kaikkein mieluiten olisin noin ylimalkaan pyörillä liikkuva, tosi tiedonjanoinen tyyppi. Siitä kuvauksesta tunnistan monet puolet itsestäni, en vain yhtä.

Ja edelleen: tarvitseeko ylipäätään mihinkään lokeroon itseään laittaa?

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

4 kommenttia artikkeliin ”Esikoiskirjailijan elämää: Kamalan ihana erityisyys

  1. Timo Montonen sanoo:

    Jonkun verran kasvatustiedettä sivusta seuranneena arvelen, että ”erityislapsi” on syntynyt kattokäsitteeksi, sateenvarjotermiksi, helpottamaan puhetta/kirjoitusta joukosta jolla ei ole yhteistä piirrettä, mutta joka koostuu osajoukoista joilla kullakin on jokin yhteinen piirre. No, tämän sinä kerrot itsekin. Kysymyksiä tosiaan herää: Onko erityislapsen tarkoitus tietää olevansa erityislapsi? Ovatko ei-erityislapset normilapsia? Loukkaako hallinnollinen termeillä lokerointi kohdetta? Onko ”erityislapsella” myös myönteisiä sivumerkityksiä? Erityisen tärkeä lapsi?

    Tykkää

    • Kata Melander sanoo:

      Niin hyviä kysymyksiä! Tosiaan: erityislapsi on nykyisin aika kirjavan joukon sateenvarjo. Ja toisaalta termi on ymmärrettävä: kun erityisyydelle saadaan jokin status, esim. diagnoosi, pystytään paremmin myös mahdollisesti auttamaan. Ongelma on ehkä siinä, että tuo luokittelu tulee usein ulkopuolelta, ei kohteelta itseltään. Silloin on vaara, että erityisyys kääntyykin äkkiä leimaksi, toisin sanoen me vs. muut -asetelma, jota kuvaat. Ja jos termiä toistellaan liikaa, olen lyhyellä sijaisurallani nähnyt, että lapsi saattaa ottaa sen deterministisenä; en minä kuitenkaan osaa, kun olen tällainen. Ja silloin ollaan jo metsässä. Toivon, että noita kuvaamiasi myönteisiäkin merkityksiä käytettäisiin. Silti voisi arjessa ehkä lähteä vähemmän luokittelevista merkityksistä – Liisalla on tekojalka, Matilla kirjaimet eivät aina kirjaimet lukiessa ja kirjoittaessa tahdo asettua paikalleen. Silloin erityisyydestä tulisi olosuhde muiden joukossa, eikä niinkään kaikkea määrittävä. Toivottavasti sait pohdinnastani kiinni. ☺️

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s