Esikoiskirjailijan elämää: Katariina ja Kata

Eilen sattui hauska tilanne: selitin jotakin Älä irrota -romaanistani seurueessani olleelle henkilölle, johon toinen keskustelumme ulkopuolelta tokaisi, että hei, minähän olen lukenut tuon. En vain tiennyt, että Kata olet sinä.

Ja se sai puolestaan aivonystyräni ajattelemaan taiteilijanimen käyttämisen ulottuvuuksia. Onko kirjailijalla Katalla ja siviili-Katariinalla jotakin eroavaisuuksia?

Enimmäkseen ei varmaan. Alun perinhän kehitin taiteilijanimeni välttyäkseni sekoittumiselta, sillä siviilinimiseni kirjailija on jo olemassa. Siviilinimeni ei ole mikään salaisuus (selvinnee googlaamalla), mutta näinä esikoiskirjailijavuosina olen pitänyt juuri taiteilijanimen antamasta pienestä suojasta – kirjailijanimeäni ei osata yhdistää siviiliminääni välttämättä heti. Kirjailijan työ on väistämättä julkinen ammatti, se on hyväksyttävä, varsinkin, kun uralleen on tavoitteita, mutta silti on kivaa, että on välineitä, joilla yksityisyyttään varjella.

Sitten varsinaiseen asiaan, eroihin. Olen se yksi ja sama tyyppi huolimatta siitä, olenko paikalla edustamassa itseäni vai kirjaani. Silti olen huomannut, että on paljon helpompi orientoitua niin sanottuihin työjuttuihin taiteilijanimen kera. Kirjallisuuspuhe ainakin innostaa aina niin paljon, että siviilielämän huolet lentävät saman tien nurkkaan ja hymy kohoaa kasvoille. Kirjailijuus on kauttaaltaan minulle niin pitkäaikaisen unelman täyttymys, että tekemisen ympärillä on aina positiivinen vire, vaikkeivät pitkät päivät, vaihtelevat yleisömäärät ja lehtihaastattelut ole ikinä pelkkää glooriaa. Tunnustan välillä kärsiväni esimerkiksi pahoista ulkonäköpaineista, vaikka tolkutan jatkuvasti itselleni, ettei kirjallisuus ole missikisat vaan tärkeintä on kertomisen taito. Esillä oleminen nämä paineet kuitenkin varmasti luo.

Toinen erokin on. Katariina on arjessaan välillä arka ja epävarma, ujokin, uskokaa tai älkää. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että puhun kyllä paljon ja olen sosiaalinen, mutta arvatkaas, kun pitäisi puhua vaikka uudelle lääkärille, professorille tai vaikka puhelimessa johonkin asiakaspalveluun, jumprahuiti. Jännitän ja (jos mahdollista) siirrän tapahtumahetkeä huomaamatta. Sitten tullaan Kataan. Katalla on lähes rajaton kunnianhimo, ja Kata tietää täsmälleen, mitä hän tahtoo. Kirjoittamiseen liittyviä epävarmuuksia lukuun ottamatta se on pelkästään Katariina, joka epäilee säännöllisesti, voinko minä ajatella noin, voinko minä tehdä noin. Kata tekee suunnitelmia ja käynnistää ne, luo kontakteja, ja vaikka hänkin epäilee toisinaan, toteuttaa aiemmin saamaansa hyvää neuvoa.

Älä mieti, voiko näin tehdä ja tuleeko tästä mitään. Tee ja katso, mihin se riittää.

Kata ja Katariina ovat tosiaan yksi ja sama, mutta joskus toivon, että voisin toteuttaa samaa järkähtämätöntä päämäärätietoisuutta muutenkin elämässäni kuin tekstienkin suhteen, jättää epäröinnin vähemmälle. Eilen nimittäin taas huomasin tekstin lumon, kun palautin näytelmästäni katkelman lopputyöksi luovan kirjoittamisen perusopintojen johdantokurssille. Selitin lyhyesti näytösten kohtaukset ja teemat, poimin kaikenlaisia yhteyksiä. Maailma kirkastui, mieli alkoi lentää omia reittejään ja kerätä mietintöjä seuraavaa editointikierrosta varten. Vielä yhdet laajat kommentit, sitten isompi editointikierros.

Enkä minä tosiaan siinä hetkessä lainkaan välittänyt. Että voiko näin tehdä tai tuleeko tästä mitään, oikeasti esitettävä näytelmä. Silmissä tuikki ainoastaan se, että fiktiivisen maailman rakentaminen ja pohtiminen on toisinaan aivan hiton hienoa touhua.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Esikoiskirjailijan elämää: Katariina ja Kata

  1. Tiina Hokkanen-Oja sanoo:

    Kiva lukea, että näytelmä edistyy, ja saat siitä virtaa.

    On ehkä sitten hyväkin, että minulla ei ole varaa painattaa Norsu rullatuolissa e-kirjaa oikeaksi kirjaksi. Kammoaisin nimittäin kaikkea esiintymistä. No, kirjoittaminen tai kirjoitetun julkaiseminen ei ole introvertin laji.

    Tykkää

    • Kata Melander sanoo:

      Näytelmä on kyllä tällä hetkellä niin energisoiva juttu, toimii kuin patteri!

      Ja höpsistä: kirjoittaminen on kaikkien laji! Meissä jokaisessa asuu varmaan pala ekstroverttia ja introverttia kumpaakin, suhdeluku vaihtelee. Muistan hyvin, miten aluksi jännitin kuollakseni niin oppilaiden edessä olemista kuin kirjailijakeikkojakin – ja olen selvinnyt suhteellisen hyvin. Asiat järjestyvät siinä suhteessa omalla painollaan, ei sitä kannata pelätä.

      Mukavaa viikonloppua!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s