Eilen sattui jotakin sellaista, mitä ei ole oikeastaan sattunut minulle neljään vuoteen. Sain valmiiksi toisen version, siirryin ykkösversiosta pykälän ylemmäs. Draamakäsikseni, Rouva Niemi, tuli itselleni yllätyksenä valmiiksi. Minä tein kuin teinkin, mitä viimeksi lupasin – sitä, jota eniten pelkäsin.

Kakkosversio on merkittävä raja-asema monella tasolla. Vaikka ykkösversiosta ei jäänytkään nykyisessä (reilut 91 liuskaa ja kolme näytöstä) hirveästi jäljelle, se on iso askel ennen kaikkea siksi, että hyvä kirjoittaja on hyvä uudelleenkirjoittaja, kuten sanotaan. Piinkovan ammattilaisen ja harrastajan ykkösversioissa ei ole välttämättä juurikaan eroa, sillä ratkaisevaa on se, mitä muokkaamalla syntyy. Sain ykkösversion palautteet, makustelin niitä jokusen kuukauden ja lopulta päätin, että voin joko hamaan tappiin olla sitä mieltä, etten osaa, tai sitten voin alkaa luottaa itseeni kosolti enemmän.

Tuntui tosi hyvältä huomata, että luotto kannatti. Minusta oli tähän.

Toisekseen kakkosversio oli minulle selkeä askel kohti näytelmäkirjailijahaavettani. Kyllä, minä haluan nämä kaksi lajia, proosan ja draaman, molemmat. Nyt kuitenkin aion vetää hieman henkeä, ennen kuin teen draamakäsikselle uusia suunnitelmia. Kaiken lisäksi en tainnutkaan olla niin loppuun asti järki-ihminen kuin kuvittelin.

Nimittäin jos olisin ajatellut ”järkevämmin”, olisin kirjoittanut toisen romaanin ensimmäisen perään. Olen jo kirjoittanut yhden, joten vähän tietää, mihin ryhtyy. Kontaktejakin on vähän eri puolille, vaikka yksikään niistä ei ole luonnollisestikaan minkään sopimuksen tae. Yhtä kaikki kaikki kontaktit ovat eteenpäin.

Sydämeni päätti kuitenkin toisin. Minä tahdoin hetkeksi irti proosasta ja opetella itselleni toisen lajin, draaman. Löysin yhtäkkiä sisältäni ihmisen, joka taitaa viehättyä pikkaisen vaarasta, riskeistä, eikä aina siitä, mikä on turvallisinta. Ehkä niin käy helpommin, kun tekee asioita intohimolla.

Koko alkuvuoden panostin yksinomaan toiseen intohimooni, tieteeseen. Keskitin kaiken energiani siihen, sain mahtavia onnistumisenkokemuksia, mutta silti tuntui, että jotain puuttui. Pysähteinen, rankka kevät sai minut oivaltamaan, että minä tahdon ja tarvitsen myös taiteellisen uran. Nyt ne ovat tämän kesän eläneet täysin sulassa sovussa.

Kirjoittaminen ei ole kuitenkaan pelkästään taidetta, vaan asia, joka pitää minut hengissä. Yksityiselämän puolella on ollut melkoista turbulenssia jo kohta kaksi viikkoa, mutta olen saanut draamatekstistä valtavasti voimaa. En puutu kuitenkaan yksityiselämääni tarkemmin nyt.

Minulta kysytään aina tasaisin väliajoin, mistä Rouva Niemi kertoo. Tähän asti olen välttänyt vastaamasta, sillä kirjoittajana tiedostan, miten suuri ero ykkös- ja kakkosversion välillä usein voi olla. Nyt kuitenkin tuntuu, että osaisin jo pikkuhiljaa vastata siihen kysymykseen.

Mutta se lienee seuraavan merkinnän heiniä. Tässä välissä koetan pohtia sopivaa tulokulmaa. 🙂

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.