Esikoiskirjailijan elämää: Lupauksesta ja luottamuksesta

Lapsena jaoin ympärilläni olevat ihmiset kahtia: niihin, jotka ottivat minut tosissaan ja niihin, jotka eivät. En osannut sanallistaa tuota kahtiajakoa ennen varhaisteini-ikää; olin vain saanut tottua niihin aikuisiin, jotka äkkiä puhuivat kuin taaperoikäiselle minut nähdessään. Nopeasti opin tietämään, että ilmiö johtui vammastani – eritoten pyörätuolin käyttämisestä, joka kasvoi joillekin esteaidaksi aidolle kohtaamiselleni.

Lapsuus palasi reilut pari viikkoa sitten mieleeni, mutta ei niinkään vamman kannalta. Kyse oli yhtä lailla kuitenkin tosissaan ottamisesta. Näytelmääni liittyvät suunnitelmani kaatuivat kohtuuttomalla tavalla. Ohjaaja, joka näytelmäni oli lupautunut lukemaan, peruikin lupauksensa.

Tuosta vain, kolmen kuukauden odotuttamisen jälkeen. Olin niin äimissäni, että sain tuskin sanottua mitään. Samana iltana ajattelin:

Eipä tainnut ottaa tekemisiäni tosissaan.

***

Seuraavaksi sanon ruman sanan – taideala on aivan helvetin raaka. Yritystä on paljon, ja onnistumisprosentti on pieni. Se taas tarkoittaa sitä, että tuuriakin on oltava matkassa. On oltava joku, joka uskoo, pysähtyy. Ottaa tosissaan. Uskaltaa ottaa riskin.

Kun alun perin sain lukulupauksen, pidin sitä lottovoittona. Ohjaajan CV:ssä komeilee isoja kaupunginteattereita. Olisin halunnut hihkua asiasta vähintään koko maailmalle, mutta kaksi asiaa estivät. Ensinnäkin tiesin, että lukeminen ei välttämättä tarkoittaisi yhtään mitään. Toiseksi kokemuksesta kirjallisuuden puolelta tiesin vain yhden asian.

Mikään ei ole varmaa, ennen kuin kaikki on varmaa.

Jälkiviisaus paras viisaus, mutta sanon tämän silti: olin täysin oikeassa.

***

Kun tulin kirjallisuusalalle 25-vuotiaana esikoiskirjailijana tammikuussa 2017, olin kiitollinen jokaisesta, joka näki kunnianhimoni ja otti minut tosissaan. Kun aikaa kului ja aloin painiskella toisen romaanin paineen kanssa, olen ollut vilpittömästi kiitollinen muun muassa kahdelle kustannustoimittajalle, jotka ovat antaneet yleisiä romaanin rakentamiseen liittyviä vinkkejä. Molemmat kiitettyjä työssään, mutta jotka löysivät silti aikataulustaan muutaman minuutin auttaakseen nuorta kirjoittajaa.

Mutta kun muutaman kuukauden ennen esikoisromaanini julkaisua kyselin arvostelukappaleista ja niiden käytännönjärjestelyistä, Type & Tellistä ilmoitettiin, että lehtikritiikeistä lienee turha haaveilla – korkeintaan blogiarvioista. Älä irrotasta kirjoitti lopulta Turun Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Vakka-Suomen Sanomat, ilahduttavien blogiarvioiden lisäksi. Kerran taas pyysin puhetta kirjalliseen tilaisuuteen. Puheen suunniteltu pitäjä perui puheensa iltaa ennen tilaisuutta. Hän sanoi, ettei mielellään puhuisikaan, että hän puhuisi vain siinä tapauksessa, että puhe merkitsisi minulle paljonkin.

En halunnut pakottaa ketään. Olisi tuntunut hölmöltä sanoa totuus: että se puhe olisi silloin merkinnyt kokonaista maailmaa, niin paljon henkilöä arvostin. Mutta kaikkein vähiten halusin pakotettuja sanoja.

Mitä siis opin?

Opin, että itseensä kannattaa kuin kannattaakin uskoa loppuun asti. Tätä kirjoittaessani olen varmaan unohtanut sen liiaksi. Opin kuitenkin myös erään toisen asian, opin nimittäin arvostamaan itse itseäni. Sen opin kuitenkin vasta esikoiskirjailijataipaleeni jo alettua.

***

On heinäkuun alku 2017. Olen juhannuksen alla saanut sokkiyllätyksenä osteoporoosidiagnoosin. Olen kauhuissani enkä tiedä, mitä odottaa. Sitten saan antibioottikuurin ihopattiin. Se aiheuttaa minulle vakavan suolistotulehduksen. Kun sisällä ei pysy enää mikään, päädyn helteisenä kesäpäivänä katsomaan sairaalan kattoa, kun ringerliuos voimistaa kuivuneita suoniani hiljalleen. Nuo kaksi asiaa yhdessä, osteoporoosi ja suolistotulehdus havahduttavat minut äkkiä siihen, että on hyödytöntä laskea ikää: olen kaikella mittapuulla todella nuori, mutta minulla ei ole terveydessä enää kuin hävittävää. Diagnoosilista on kasvanut tasaiseen tahtiin, kroppa ei ole terve.

Sairaalan pedillä minä päätän – jonkin on muututtava. Terveydelleni en mitään voi, mutta minun pitää ohjata elämääni siihen suuntaan, että minulla on hyvä olla. Ja ennen kaikkea: minun pitää arvostaa itseäni enemmän. Ja minun pitää huolehtia siitä, että minua kohdellaan hyvin. Elämä on niin täynnä vastoinkäymisiä.

Entinen liian kiltti ja liian sopeutuva ei luovuttanut helpolla. Hitaasti mutta varmasti hilasin kuitenkin käsivarrenmitan päähän heitä, jotka eivät liiemmälti arvostusta minua kohtaan osoittaneet. Eikä minua kenenkään palvoa tarvitse, mutta tiedättehän: yksipuolisuus ei riitä.

Opin pikkuhiljaa sitäkin, että minä saan olla sekä suuttunut että surullinen. Tästä näytelmäasiasta ehkä ensimmäinen on jo laantunut. Suru tuntuu edelleen. Opettajantyöt haukkaavat ison palan arjestani, joten vielä minulla ei ole näytelmän suhteen uusia suunnitelmia. Aika näyttää. Nyt tuntuu, että aika on paras lääke.

***

Olen aina ollut kunnianhimoinen myös taiteellisen urani suhteen, laskelmoiva en osaa olla. En ole koskaan tahtonut kerjätä keneltäkään mitään. En ystävyyttä, en palveluksia. Olen taiteellisen urani aikani luopunut sellaisistakin kontakteista, joista saattaisi olla minulle hyötyä. Mutta kukaan ihminen ei ole hyöty: ihminen on ihminen. Jos joku ei osaa arvostaa minua, peli on osaltani pelattu. Sillä lopulta minä luotan juuri ihmiseen.

Luottamukseni näytelmäasiassa petettiin, mutta varmasti on heitäkin, jotka arvostavat luottamustani ja ovat luottamukseni arvoisia – oli sitten kyse taiteesta tai jostakin muusta.

On vain avattava ovi, astuttava ulos ja seurattava, mitä tulevaisuudella on tarjota.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Esikoiskirjailijan elämää: Lupauksesta ja luottamuksesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s