Tänään ajattelin, että romaaneissa ja politiikassa on väliin yllättävän paljon samaa. Sote-uudistus hyväksyttiin tänään vuosikymmenten väännön jälkeen – ja taivas kirjaimellisesti repesi. Kuin säiden valtias olisi dramaturgisesti sijoittanut ukonilmansa symboloimaan ideologisesti salamoinutta vääntöä.

Uudistuksen sisällön näyttänee aika. Sen sijaan äänestäminen ei kansaa kunnallisvaaleissa saanut liikkeelle. Äänioikeutensa käytti vain runsas puolet äänioikeutetuista. Mutta miten se taannoinen mainos menikään – lopulta meillä taitaa olla sama suunta.

***

Me romaaninkirjoittajat keksimme vaihtoehtoisia todellisuuksia ja haastamme pohtimaan. Me näytämme elämän eri reittejä ja kulkuja, tarjoamme väylän toisen ihmisen sisään. Ymmärtääksemme itseämme ja toisiamme paremmin. Fiktion sisällä ihminen on turvassa: tarina ei ole totta, joten kuplan sisällä vaihtoehtoja ja kehityskulkuja voi pohtia rauhassa.

Joskus kirja lohduttaa. Rauhoittaakin. Viihdyttää. Haastaa ajattelemaan. Murtaa käsityksiä ja synnyttää uusia. Viihdyttää.

Parhaimmillaan kirja luo toivon näköalaa. Ei olekaan yksin. Monista elämäntilanteista voi selvitä. Sitä voi selvitä sellaisestakin, mistä ei luulisi selviävänsä. Joskus voi mennä rikki pahastikin, mutta haavat voivat arpeutua.

Myös romaanikäsikirjoitukseni Jussi ja Anna etsivät tahoillaan toivoa. Jussi selvitäkseen terrori-iskun aiheuttamista traumoista, Anna tehdäkseen sovinnon lapsuutensa kanssa.

Ehkä äänestäminenkin kiinnostaisi enemmän, jos äänioikeutettu kokisi, että hänen äänellä on politiikassa toivoa. Jos poliitikot keskittyisivät loputtoman vastakkainasettelun ja byrokraattisen sanojen lomasta kertomaan selvin sanoin, missä asioissa he tavoittelevat parempaa maailmaa. Ja miten se tehdään.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.