Ei tullutkaan syksyä ja pestiä oppikirjatutkimuksen parissa. Elämä yllätti.

Tulin valituksi Tukholman yliopistoon suomen kielen yliopisto-opettajaksi.

Työ alkaa tulevana maanantaina ja päättyy tammikuun puoleen väliin – naapurimaan syyslukukausi kun on vähän pidempi. Vastuualueeni on suomi vieraana kielenä -opetus, eli syksyn työt kuluvat opettaen suomea ruotsiksi. Itse paikka tuli hakuun yllättäen enkä olisi millään uskaltanut ilman rakkaan ystäväni kehotusta hakea. Järkeilin itse ensin asian niin, että minähän olin luvannut jo mennä Opettajankoulutuslaitoksen tutkimusryhmään ja sillä hyvä, mutta kun työhön haettiin nimenomaan kielioppi-ihmistä, ystäväni käänsi pääni: koska työn voi tehdä kokonaan etänä, milloin seuraavaksi on mahdollisuus kansainvälistyä kotoa käsin.

Kirjoitin hakemuksen ja ansioluettelon ruotsiksi. Lähetin hakemuksen, pääsin haastatteluun ja sain paikan. Kaikki tämä vain vajaassa kahdessa viikossa.

Pääni on vielä vähän pyörällä ja mieleni täynnä kaikkea uutta. Silti lähden hyvin ja innostunein mielin syksyyn: ensimmäinen väitöskirja-artikkelini on nyt referee-arviossa, toisesta olen saanut kirjoitettua luonnosversion. Mutta en ole silti unohtanut yhtä.

Romaanikäsikirjoitusta.

Sen suhteen ei ole vielä uusia uutisia. Tukholman-toimeni on 60-prosenttinen, joten jos asiat käsikirjoituksen suhteen vain etenevät, aikaa jää myös kirjoittamiselle. Muistan kirjoittaneeni tänne joskus jotenkin näin, että tahdon ja tarvitsen myös taiteellisen uran. Se ajatus ei ole Tukholman myötä muuttunut mihinkään. Oikeastaan se on vain voimistunut.

Tukholman-haku nimittäin näytti minulle, että alkuun epätodennäköisiltäkin näyttävistä asioista voi tulla totta. Joskus kovalla työllä unelmista voi todella tulla totta.

Viime aikoina olen muistellut myös menneisyyden minääni. Häntä, jonka unelman kipu pirstoi ja pudotti elämältä pohjan moneksi vuodeksi. Häntä, joka katsoi ostos-tv:tä ja Huippumallia haussa, kun ei muuhun pystynyt, häntä, joka katsoi kellosta, miten pitkälle on jo tänään selvinnyt.

Hänelle minä olisin halunnut sanoa: sinä saat ihmisarvoisen elämän takaisin, vaikka siihen kuluu kohtuuttoman kauan aikaa, melkein koko parikymppisyys. Sinä menetät liian paljon, mutta jonakin päivänä heräät ja tajuat, että sinä sait sittenkin osan elämästäsi takaisin. Sinä voit tavoitella unelmiasi.

Sinun ei tarvitse ainoastaan tyytyä. Sinä olet subjekti, jolla on ihmisarvoinen elämä.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.