Esikoiskirjailijan elämää: Kohti unelmaa

Romaanikirjoittamisen mestarikurssi alkoi viime lauantaina. Romaania olen editoinutkin jo yhden osan verran (päätin tähän versioon uutuutena jakaa tekstin osiin), mutta selvää on, että vielä kuljetaan alkutaivalta tekstin kanssa.

Sain kuitenkin kuluvan viikon alussa sekä long covid -diagnoosin että lääkityksen siihen liittyviin oireisiin. Siksi pääsen kertomaan teille kuulumisiani vasta nyt. Viikko on ollut pitkä ja raskas. Ja tämä seikka pysyy: minä olen kirjoittanut pysyäkseni hengissä. Työ on sujunut odotettua paremmin, joskin LC:n aiheuttamien oireiden vuoksi ajatus saattaa katketa helposti.

Osallistun mestarikurssille nyt jo toista kertaa. Ensi kerran osallistuin vuonna 2014 Älä irrotan kanssa. Silloinen kirjailijamentorini keksi itse romaanille lopullisen nimenkin. Kurssi on kuitenkin hieman muuttunut kahdeksassa vuodessa. Vuonna 2014 kaikki pääpaino oli kurssiteksteissä, nyt mukana on kirjailijaluentoja ja työpajoja tekstien käsittelemisen lisäksi.

Vuonna 2014 kurssi alkoi kustannustoimittajien palautteilla pienryhmissä. Sen jälkeen siirryttiin kirjailijamentoreiden ohjaukseen. Kirjailijamentorivetoisia tapaamisia oli kaksi, välissä pienryhmä antoi toisilleen vertaispalautetta. Nyt kurssi on muuttunut tavallaan peilikuvaksi: kirjailijamentori tavataan kaksi kertaa kurssin aluksi, näiden tapaamisen välillä vertaistapaaminen, ja vasta kurssin kruunuksi saadaan kustannustoimittajapalaute.

Etenkin Petri Tammisen ja Antti Röngän kirjailijaluento ensimmäisen tapaamisen lopuksi oli äärimmäisen hyödyllinen. Huomasin saaneeni heti yhden opetuksen. Tamminen nimittäin korosti, miten tärkeää kirjoittajan on vaimentaa epäilys. Kasvattaa ideaansa eikä pienentää sitä.

Ajattelin tasan viikko sitten, perjantaina, nimittäin näin: enpä tiedä, mitä se kirjailijamentori huomenna sanoo, mutta varmaan tarvitsisi tehdä jotain tuolle episodimaisuudelle ja fragmentaarisuudelle. (Sille kirjoitustyylille, joka lepää kohtausten ja sirpalemaisuuden varassa.) Kun eihän juuri kukaan kirjoita niin. Ja sanoi se draaman opekin, että sillä saa hyvää jännitettä, mutta lavalla tapahtumapaikkojen kanssa voi tulla ongelmia. Että pitäisi varmaan yrittää muuttua.

Eikä siinä varmaan mitään huonoa toki olekaan, että yrittää uudistua. Mutta kas kummaa, kun oman tekstini vuoro tulee, puhumme pitkään juonen yksityiskohdista ja henkilöhahmojen rakentamisesta, kunnes nykyinen kirjailijamentorini loppupuolella tokaisee:

”Mut siis tää fragmentaarinen rakenne. Sulla on semmoinen hienostunut ranskalaistyyppinen tyyli läpi koko tekstin. Vahvoja kuvia, isoa luottamusta kieleen. Ai vitsit, mä tykkään.”

Siinä minä tuijotin ruudulta 40 vuotta alalla ollutta miestä, joka kehuikin kaikkein eniten sitä, minkä minä olin jo valmis muuttamaan.

Ensimmäinen kalmanraja editoidulle tekstille on 5. kesäkuuta, ja vertaisryhmätapaaminen 18. kesäkuuta. Kirjailijamentorin ryhmämme tapaa toistamisen elokuun puolivälissä. Nämä kaikki ovat askelia kohti unelmaa: toista romaania ja kustannussopimusta.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

5 kommenttia artikkeliin ”Esikoiskirjailijan elämää: Kohti unelmaa

  1. Tiina Hokkanen-Oja sanoo:

    Way to go, girl. Olisipa minullakin tuollainen into(himo) kirjoittamiseen. No ensi kuussa alkaa taas yksi kirjoitus-/kirjallisuusterapiakurssi, jos sitä ei peruta. Odotan uutta kirjaasi kasvavan kiinnostuksen vallassa.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Kata Melander Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s