On ollut hankalaa kirjoittaa teille lauantaisesta romaanikurssitapaamisesta. Ehkä siksi, että selkä eilen hajosi, kenties siksi, että elämäni on tällä hetkellä paljon isoja kysymyksiä vailla vastauksia. Mutta ehkä kaiken voi tiivistää tähän hassuun toteamukseen.

Meni vähän liian hyvin.

***

En oo kyllä vielä ihan täysin tyytyväinen. Niin minä lopetin alustukseni, kun ohjausvuoroni lauantaina alkoi. Täytyy karsia selittelyjä, minä sanoin. Täytyy vielä enemmän keskittyä siihen, että lukija oivaltaa itse. Kielen tasoon.

Siis sä et oo tyytyväinen tässä mihin? kirjailijamentorini vastasi ja katsoi ruudulta haastavasti. Sitten hän antoi kuulua oman näkemyksensä: kokonaisuus on hillitty, hallittu, ehyt. Tiiviissä romaanissa niin monta tasoa. Niin monta teemaa rivien välissä.

Paria henkilöhahmon teemaa pitää tosin vielä miettiä, mutta muuten siirryttiin jo pienempiin yksityiskohtiin. Pääsin romaanin kanssa kolmannessa versiossa paljon pidemmälle kuin luulin. Ja se asettaa oman paineensa. Miten lisätä tarpeellista rikkomatta toimivaa.

Olen jotenkin edelleen niin kovin yllättynyt, miksi näin kävi. Niin pieninä palasina kuin elämäni onkin ollut, päivät yhtä selviytymistä vieläkin, mutta romaani löysi uomansa.

Sanon sen näin: se luo toivoa.

Työ jatkuu.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.