No niin! Romaanikäsikirjoituksen neljäs, ja romaanikurssin viimeinen, versio lähti matkaan torstaina. Nyt on pintahiomisetkin hiottu, kaikki tehty. Enää tarvitsee vain odottaa romaanikurssin viimeistä tapaamista (26.11.) ja kustannustoimittajapalautetta.

Onpahan ollut tinki.

Se alkoi, kun toivuin covidin aiheuttamasta aivokuumeesta, se kesti hammas- ja niskakomplikaatiot, ja se päättyi uuteen diagnoosiin.

Selkäni magneettikuvista löytyi liekaantunut selkäydin. Harjoittelen sen kirjoittamista tähän, jotta en joka kerran itkisi.

Se siis tarkoittaa sitä, että selkäytimeni on jumissa ja puristuksissa. Selkäytimeni häntä ei ole siellä, missä pitäisi. Se on kiinni jossakin nikamassa, jossa sen ei tietenkään pitäisi.

Nyt odotan erikoislääkärin konsultaatiota siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Tila on yhtä kaikki vakava: se voi aiheuttaa mm. pysyviä hermovaurioita ja tunnonmenetyksiä ja muita liitännäisongelmia. Ja kipua ilman muuta.

Muuta ei oikein ajatuksiin mahdu. Tarkoituksena on tehdä luovan kirjoittamisen aineopintojen lopputyöksi näytelmä, mutta minä vain tuijotan kursoria.

Paljon on sairautta. Liikaa on kaikkea. Levätä pitäisi moninkertaisesti aiempaan verrattuna.

Pitäisi jaksaa, mutta tuntuu, että ainoastaan murenee.

Pitää ottaa hetki kerrallaan. Ja yrittää välissä kirjoittaa. Koettaa pitää joistakin unelmista kiinni.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.