Esikoiskirjailijan elämää: Kärsimys, sen kaiken peittävä viitta

SISÄLTÖVAROITUS: Kipu, itsetuhoisuus

Yritän muistaa, kuka olen. Katson sampoopullon kylkeä ja näen siinä sh-muotoisen kirjoitusasun, shampoo. Tätä merkintää varten tarkistan Kielitoimiston sanakirjasta, että sh-muoto taitaa tosiaan olla ihan käypä, vaikka suomessa ei mielellään sitä kirjoitetussa muodossa käytettäisi. Tällaisia välähdyksiä nykyarjessani on, vaan ei kovin paljon enää muuta. Toisinaan mietin, että haluaisin kirjoittaa artikkelin Nato-option semantiikasta.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Suon silmässä

SISÄLTÖVAROITUS: Tämä teksti käsittelee mm. itsetuhoisuutta. Jos aihe ahdistaa sinua, älä lue pidemmälle.

Edellisviikon keskiviikkona poistin Twitter-tilini. Minua alkoi ahdistaa oma ahdistukseni. Kirjoitin romaania rivin ja korjasin joka sanasta kirjoitusvirheen. Ajatus katkesi helposti. Tuntui, että olin nurkassa.

Pahempaa oli tulossa.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Ehkä sanojen ääreltä löydän taas, kuka olen

Fiktiivisistä teksteistä on usein helppo erottaa kehityskulkuja. Asioita ns. istutetaan tarinaan, toisin sanoen katsotaan hyvin tarkasti, missä kohtaa kulku kohti haluttua pistettä alkaa. Usein näitä kulkuja koetetaan vähän häivyttää, jotta ne eivät aukeaisi lukijalle liian selkeästi, mutta kun teksti on kuitenkin artefaktinen, tekemällä rakennettu, etenkin harjaantunut silmä nuo kehityskulut helposti erottaa.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Kumiseva tyhjyys

Helmikuu on aivan kohta lopussaan. Venäjä on aloittanut absurdin hyökkäyssodan Ukrainaan, korona vaikuttaa olevan voimissaan ja olympialaisista autoritäärisessä diktatuurissa jäi vähintäänkin ikävä sivumaku.

Minä olen kärvistellyt väitöskirjani uuden formaatin kanssa, koettanut tehdä proosan ja draaman opintojen läksyt ajallaan ja edetä päivän kerrallaan. Kela on muistanut minua uudella selvityspyynnöllä liki viikottain. Aiheena on mikäs muukaan kuin Ruotsin-aikani.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Olipa kerran Katariina

Minä kirjoitan tämän, sillä minä haluan yrittää tulla nähdyksi kaikkineni, valita sen, mikä minusta on olennaista. Minä tahdon kirjoittaa itseäni säästämättä, sanoa juuri sen, mikä itselleni totta on, kiertelemättä.

Minulla oli omanlaiseni lapsuus. 19 vuotta ylä- ja alamäkiä, toiveita ja unelmia. Mutta minun elämäni ajanlasku alkoi uudelleen siitä, kun kipu astui hoitovirheen seurauksena pysyvästi elämääni. Se runteli kaiken, varmasti tuhosikin jotain. Siksi aloitan siitä.

Lue loppuun