Esikoiskirjailijan elämää: Rouva Niemi, valmista jo toisen kerran – riskeistä ja turvasta

Eilen sattui jotakin sellaista, mitä ei ole oikeastaan sattunut minulle neljään vuoteen. Sain valmiiksi toisen version, siirryin ykkösversiosta pykälän ylemmäs. Draamakäsikseni, Rouva Niemi, tuli itselleni yllätyksenä valmiiksi. Minä tein kuin teinkin, mitä viimeksi lupasin – sitä, jota eniten pelkäsin.

Kakkosversio on merkittävä raja-asema Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Tee sitä, mitä eniten pelkäät

Koronakevät oli hurjaa pyöritystä, mutta siitä on nyt onneksi selviydytty, laskeuduttu juhannukseen. Kirjoitan teille nyt muutaman rivin suihkunraikkaana, keskikesän iltana.

Näytelmäni kakkosversion kirjoittaminen pyörähti käyntiin toukokuun alussa. Tarvittiin vain hieman uskallusta ja yksi inspiroiva keskustelu. Miten asiat ovatkaan kirjoittamisen kanssa niin pienestä kiinni. Näiden kirjoittajavuosien jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Kauneutta on siellä, mihin sitä onnistuu luomaan

Tänään lukemistani uutisista irrotan teille vain yhden lauseen, joka jäi kaikumaan mieleeni. ”Sairauden myötä hän sai rohkeuden elää omannäköistä elämää.” En puutu artikkeliin sen enempää, sillä se ei muutoin liity pohdintoihini mitenkään. Nappaan vain yhden lauseen.

Sillä juuri noin minäkin olen sen kokenut.

Moni yllättyy, kun kerron, että ilman kipua Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Katariina ja Kata

Eilen sattui hauska tilanne: selitin jotakin Älä irrota -romaanistani seurueessani olleelle henkilölle, johon toinen keskustelumme ulkopuolelta tokaisi, että hei, minähän olen lukenut tuon. En vain tiennyt, että Kata olet sinä.

Ja se sai puolestaan aivonystyräni ajattelemaan taiteilijanimen käyttämisen ulottuvuuksia. Onko kirjailijalla Katalla ja siviili-Katariinalla jotakin eroavaisuuksia?

Enimmäkseen Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Pitkä kirje loppukesästä

Nyt minä kuvittelen, että tämä blogipäivitys on vähän niin kuin kirje. Sillä vaikka vähän aikaan en ole löytänyt minkäänlaista sidettä sanoihin, taannoin totesin, että tämän minä osaan: minä osaan kirjoittaa pitkiä kirjeitä. En tiedä, voiko niitä sanoa rakastavansa. Jos voi, minä rakastan. Minä pidän niiden hengästyttävästä Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Tahto ja ääni

Sairaudet ovat kuin dramaturginen kone, opasti minua erään käsikirjoituskurssin kirjailijamentori noin viisi vuotta sitten. Ja totta vie, oikeassa hän olikin: sairauksissa draaman kaarta ei ole tarpeen erikseen etsiä ja sitten piirtää. Tapahtumien kyllin hyvä taiteellinen järjestely riittää.

Sain heti valmistujaisteni jälkeisellä viikolla niin Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Uusi aika, välitila

Tarina, jonka päätös on vieläkin yllätys.

Olen ollut torstaista lähtien filosofian maisteri (pääaineenani suomen kieli). Tuntuu oudolta, tyhjältä ja hassulta. Epäuskoiselta. Kun ajattelen uutta oppiarvoani, skannaan mielessäni kuvia aina mustimmista hetkistä kirkkaisiin huippuihin. Särystä ja epätoivosta onnistumisiin ja takaisin. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että syventävien opintojeni keskiarvo on gradu pois luettuna 4,7 (maksimi on 5), olisin lähinnä Lue loppuun