Esikoiskirjailijan elämää: Lupauksesta ja luottamuksesta

Lapsena jaoin ympärilläni olevat ihmiset kahtia: niihin, jotka ottivat minut tosissaan ja niihin, jotka eivät. En osannut sanallistaa tuota kahtiajakoa ennen varhaisteini-ikää; olin vain saanut tottua niihin aikuisiin, jotka äkkiä puhuivat kuin taaperoikäiselle minut nähdessään. Nopeasti opin tietämään, että ilmiö johtui vammastani – eritoten pyörätuolin käyttämisestä, joka kasvoi joillekin esteaidaksi aidolle kohtaamiselleni.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Rouva Niemi, valmista jo toisen kerran – riskeistä ja turvasta

Eilen sattui jotakin sellaista, mitä ei ole oikeastaan sattunut minulle neljään vuoteen. Sain valmiiksi toisen version, siirryin ykkösversiosta pykälän ylemmäs. Draamakäsikseni, Rouva Niemi, tuli itselleni yllätyksenä valmiiksi. Minä tein kuin teinkin, mitä viimeksi lupasin – sitä, jota eniten pelkäsin.

Kakkosversio on merkittävä raja-asema Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Tee sitä, mitä eniten pelkäät

Koronakevät oli hurjaa pyöritystä, mutta siitä on nyt onneksi selviydytty, laskeuduttu juhannukseen. Kirjoitan teille nyt muutaman rivin suihkunraikkaana, keskikesän iltana.

Näytelmäni kakkosversion kirjoittaminen pyörähti käyntiin toukokuun alussa. Tarvittiin vain hieman uskallusta ja yksi inspiroiva keskustelu. Miten asiat ovatkaan kirjoittamisen kanssa niin pienestä kiinni. Näiden kirjoittajavuosien jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Katariina ja Kata

Eilen sattui hauska tilanne: selitin jotakin Älä irrota -romaanistani seurueessani olleelle henkilölle, johon toinen keskustelumme ulkopuolelta tokaisi, että hei, minähän olen lukenut tuon. En vain tiennyt, että Kata olet sinä.

Ja se sai puolestaan aivonystyräni ajattelemaan taiteilijanimen käyttämisen ulottuvuuksia. Onko kirjailijalla Katalla ja siviili-Katariinalla jotakin eroavaisuuksia?

Enimmäkseen Lue loppuun