Fiktiivisistä teksteistä on usein helppo erottaa kehityskulkuja. Asioita ns. istutetaan tarinaan, toisin sanoen katsotaan hyvin tarkasti, missä kohtaa kulku kohti haluttua pistettä alkaa. Usein näitä kulkuja koetetaan vähän häivyttää, jotta ne eivät aukeaisi lukijalle liian selkeästi, mutta kun teksti on kuitenkin artefaktinen, tekemällä rakennettu, etenkin harjaantunut silmä nuo kehityskulut helposti erottaa.
Lue loppuun
Minun piti kirjoittaa teille jälkikirjoitus siitä, miltä taannoinen knausgårdilainen projektini tuntui. Paljon tunteita se herättikin.
Mutta sitten elämä syöksi minut uuteen kriisiin.
Lue loppuun
Syksy 2013. Minulla on kädessäni lasillinen gintonicia. Ihmisiä tungeksii ohitseni alati. On ahdasta. Me olemme baaritiskin perimmäisessä nurkassa ja IT-insinööriopiskelijat muuttavat Cheekin timantit joka kerran punaisiksi. Tomaatit on punaisia! raikaa kapakan täydeltä ja me hymyilemme, mutta minun hymyyni on toinenkin syy. Keskustelu poukkoilee kuin vuosia ei olisi ikinä ollutkaan. Tässä me olemme, kaksi ihmistä, jotka kerran huumaantuivat toisistaan lukiossa yhdeksi illaksi ja lähtivät sitten maailmalle, omille teilleen. Mutta minä muistan muutakin:
Minä muistan, millaista on olla nähty, kuultu. Haluttu.
Lue loppuun
Minä itken ja kirjoitan tämän.
Terveisiä vankilasta, jossa on kultaiset kalterit.
Niin, tämä ei ole kivun ikkunaton selli. Tästä sellistä näkee maailman. Niin, tämä on se selli, josta usein puhutaan, kun puhutaan vaikkapa viihdeuutisten kuninkaallisista. He ovat syntyperänsä vuoksi etuoikeutettuja mutta koko maailman katseen alla.
Minä puhun avuntarpeestani.
***
Lue loppuun
Draamakäsikseni tarina alkoi kehittyä päässäni jo parisen vuotta sitten. Silloin hätkähdin Kynnys ry:n uutiskirjeessä lukemiani lukuja: kuinka moni vammainen ihminen – erityisesti vammainen nainen – on kokenut jonkinasteista lähisuhdeväkivaltaa. Samoja lukuja en Lue loppuun
Olen enenevissä määrin törmännyt etenkin sosiaalisessa mediassa käsitteeseen ”erityislapsi”. Se näyttää yleistyneen voimalla ja onkin eittämättä helposti mieleen jäävä kattotermi: sillä ilmaistaan, että lapsella on jonkin tavanomaisesta poikkeava ominaisuus tai ominaisuuksia.
Silti ”erityislapsi” väliin kalskahtaa korviini. Se on toki käsitteenä paljon pehmeämpi kuin vaikkapa suoraan diagnoosiin pohjaava tyypittely Lue loppuun
Sairaudet ovat kuin dramaturginen kone, opasti minua erään käsikirjoituskurssin kirjailijamentori noin viisi vuotta sitten. Ja totta vie, oikeassa hän olikin: sairauksissa draaman kaarta ei ole tarpeen erikseen etsiä ja sitten piirtää. Tapahtumien kyllin hyvä taiteellinen järjestely riittää.
Sain heti valmistujaisteni jälkeisellä viikolla niin Lue loppuun
Olen klassisen musiikin ystävä – klassisen musiikin pariin minut johdatteli jo pienenä tyttönä kummitätini, jonka kanssa kävin säännöllisesti alakoulun ensimmäiset kolme luokkaa kuuntelemassa erilaisia ohjelmistoja. Tämä on jo toinen syksy, kun päätin hankkia Turun filharmonisen orkesterin Torstaisarjaan kausikortin.
Olin kuitenkin muuttuneesta lipunmyyntisysteemistä pöyristyksissäni. Orkesterin kausiesitteen takasivulla todetaan Lue loppuun
Joskus on todella vaikeaa löytää oikeita sanoja mutta samalla on kuitenkin maailman tärkeintä kirjoittaa. Siinä itse asiassa on juuri kirjoittamisen ydin: yritys hahmottaa maailmaa. Kun kirjoitin teille viimeisimmän Sairaudet ja arki -tekstin, se ja teidän tukenne auttoivat minua samaan kaikkea järjestykseen ennen kaikkea päässäni.
Mutta sitä en olisi osannut ennustaa, että pian sen jälkeen Lue loppuun
Kerron teille nyt avoimesti viikostani.
Katson kaunista kesäiltaa silmiin työhuoneen ikkunasta. Olohuoneessa kaikuu koripallon MM-karsinta. Ilta on rauhaisa, torstai on toivoa täynnä, vai onko sittenkään?
Maanantaina pesin perunoita ja sain äkkiarvaamatta osteoporoosidiagnoosin. Mitään ei edes epäilty, piti vain varmistaa, että kaikki on hyvin. Ei ollut. On uusi lähete lääkärille ja Lue loppuun
Kata Melander 