HAKEMISTO

Esikoisromaanin tuotantoblogi 10.5.2016–24.1.2017

Esikoiskirjailijan elämää 31.1.2017–

Esikoiskirjailijan elämää: Työstä toiseen – äidinkielen kiehtova maailma, romaanipari

Olen jälleen kerran aivan järjettömän iloinen ja hullaantunut marraskuusta.

Lokakuu meni kaaoksessa. Jouduin liian monena aamuna miettimään, kuka minua arjessani auttaa ja milloin. Se vaikutti ilman muuta tänne blogiinkin. Ensin sanat ehtyivät fiktion puolelta, sen jälkeen täältä. Aikataulut ja järjestelyt täyttivät pään, ajoin kivutkin. Nyt tilanne on Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Vaikeuksien voittamisessa sankaruus on osin pelkkä myytti

Luin eilen taas tenttiin. Kroonisen kivun ja lukuisten anatomisten poikkeamien vuoksi lukemisesta aiheutuu minulle kipuja, lähinnä alaselkäkramppeja ja välilevypainetta. Rakastan uuden tiedon oppimista, mutta kun luen tenttiin painettuja kirjoja, käytössäni on seuraava varotoimilista:

* Lue jalat lähes suorassa.
* Tarkista säännöllisesti, ettet ole vinossa mihinkään suuntaan (skolioosi); tauota lukeminen kunnolla.
* Käytä lukutelinettä, jotta lukemisasento on mahdollisemman hyvä, eikä kirjan sivun auki painaminen väsytä alaselkää, jossa on lihasrappeumaa; tästä syystä älä myöskään nosta itse painavaa kirjaa.
* Jos kipu jostain syystä silti iskee, keskeytä lukeminen

Yllä oleva lista vaati vuosien työn. Minun piti lukea Sinuhe egyptiläinen ja kanniskella oppikirjapinoja aineenopekoulutusaikoinani, että tajusin, että vaikkapa raskaiden kirjojen nostelu ei tee hyvää, vaikka kädet jaksaisivatkin niitä nostaa.

Ja eilen koin suuria turhautumisen hetkiä, kun koko varotoimilista oli käyty läpi, mutta päädyttiin silti viimeiseen kohtaan. Uhmasin sitä vähän sikäli, että lukemista oli pakko vähän aikataulusyistä jatkaa. Se tuntuu paljon tänään.

Muistan elokuun alun. Tenttimateriaali oli lähes pelkästään painettua ja olin kolme viikkoa enemmän tai vähemmän kipukohtauskierteessä. Sain tentistä täydet pisteet, mutta kesti viikon, ennen kuin sain tentin jälkeen normaalin vireystilani takaisin. Lukusykli tuntui liian raskaalta. Olin todella väsynyt.

***

Kivun kantamisesta puhutaan toisinaan arjen sankaruutena. Totta siitä on toinen puoli. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että venymisestä tulee uusi normaali. On pakko hoitaa arjen päiväjärjestys, oli päivä hyvä, huono tai jotakin siltä väliltä. Toisaalta venyminen tarkoittaa sitäkin, että pahan päivän sattuessa jostakin on pakko luopua, säätää lukuaikataulua tai peruuttaa menoja – välillä rankalla kädellä.

Sankaruusajattelu on minusta aina jollakin tavalla tuntunut vieraalta. Vasta viime päivinä olen oivaltanut syyn kunnolla.

Se on vaarallista. Erityisesti itselle.

Kun venymisestä tulee uusi normaali, voimavarat ovat koko ajan miltei täysimääräisesti käytössä. Varastoon ei jää. Se taas johtaa siihen, että voimat ehtyvät nopeammin, ja vie aina aikansa saada ne takaisin. Vaaralliseksi uupumuksen ja voimaantumisen jana käy, jos mieli alkaa kuvitella, että aina pitää jaksaa olla sankari. Että koko ajan pitää ylittää itsensä.

Sankaruus on vierasta siksikin, että se on viitta, jota kukaan ainakaan kivun kanssa elävä ei vapaaehtoisesti ota. On hyväksyttävä, että entinen lähes rajaton vapaus tehdä kuuntelematta aina kehoa ensin ei palaa takaisin. On mukauduttava niihin olosuhteisiin, jota ei voi muuttaa, eikä mukautumiseen istu kultareunus hyvällä tahdollakaan.

Minä esimerkiksi vihaan sitä, että painettujen kirjojen lukeminen on minulla nykyään kivutta äärimmäisen hankalaa. Minä rakastan kielioppia ja uutta tietoa, kaunokirjallisuuttakin, mutta suren syvästi sitä, että niiden takia joutuu venymään joskus kohtuuttomasti. Eivätkä lukemiskivut valitettavasti ole kuin yksi kroonisen kivun aikaansaama rajoite. Mutta en minä tahdo olla sankari. En minä kuvaa tätä kaikkea teille siksi, että minua ihailtaisiin.

Minä luen ja venyn monessa asiassa siksi, että säilyttäisin itseni kipuoireista huolimatta. Mutta on haitallista olla sankari koko ajan, venyä liiaksi. Jokaisen pitää saada olla myös apua tarvitseva, väsynytkin. Siksi sankarimyytti on niin vaarallinen. Se, mikä saatetaan mieltää sankaruutena, voi olla toisaalta totaalisen kuluttavaa, ja jokainen tarvitsee myös hengähdystaukonsa.

Vaikeuksiin ei auta jäädä kiinni, mutta yhtä lyhyt tie itsensä kannalta on niitä kieltääkään, koettaa jatkuvasti ylittää. Joskus vaikeuksien eteen on pysähdyttävä ja joskus toisia esteitä on surtava toisia enemmän.

Siksi vaikeuksien voittamisessa sankaruus on osin pelkkä myytti. Sankariteoilla on aina hintansa. Näkyvillä eivät ole ne hetket, jolloin uupumus ja pettymys leviävät koko kehoon. Taas menivät aikataulut uusiksi. Anteeksi, että minä olen tällainen ystävä, jonka menemisiin ja tulemisiin ei voi sataprosenttisesti luottaa, minä ajattelen kivun tullen. Anteeksi perheeni, että jouduin taas lepäämään ja jättämään jonkin yhteismenon väliin. Tentissä taas kiroan itseäni niistä päivistä, jotka olisin voinut käyttää lukemiseen, mutta kehoni ei suonut lupaa.

***

”Tee mahdollisimman paljon sitä, mistä nautit”. Nuo sanat sain kannustukseksi viime kesänä, kun sain yllättäen osteoporoosidiagnoosin perussairauteni liitännäissairautena. Nekin sanat muistan, koska niihin kätkeytyy viisaus.

Nautinnon hetket ovat niitä, jotka lievittävät pettymyksiä, jotka saavat uskomaan, että hyviä asioita tulee muitakin ja hyviä hetkiä on ja jokunen solmukin voi aueta, asiat sevitä eteenpäin. Nyt olen voinut lukujaksojen välissä niin hyvin, että uskalsin ottaa töitä vastaan lokakuun lopusta pienen pätkän.

Ja se, muine nautinnon hetkineen, on parasta vastapainoa venymiselle.

*Tämä Esikoiskirjailijan elämää -blogi kertoo esikoiskirjailijan arjesta ja ajatuksista. Esikoiskirjailijan elämää -blogia ylläpitää esikoiskirjailija Kata Melander. Klikkaa tästä profiileihini Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Esikoiskirjailijan elämää: Kirjoittajan maltti ja haave

Esikoisromaanin tuotantoprosessi opetti minut aikanaan harkitsevaiseksi: opin, ettei mikään ole valmista ennen kuin kaikki on valmista. Opin tiukan tiedonsäätelyn mallin: julkiseen keskusteluun mikin asia vasta sitten, kun kaikki on ihan varmaa.

Romaanin kanssa se onkin eittämättä järkevää. Kun erilaisia käytännön asioihin liittyviä käänteitä on paljon, aika ei Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Miksi tarina on kerrottava?

Elämässäni on juuri nyt kovia tuulenpuuskia, menneen kesän kaikuja. Ja minä mietin, mitä teille kertoisin, tahtoisin niin kovasti kertoa ja jakaa ajatuksia, mutta sanat juuttuvat mutkikkaan arjen ja monen huolen syövereihin.

Ja kun tuota syöveriä ei voita, asia loppuu, luovuus loppuu. On niin tarkasti keskityttävä kulloiseenkin päällimmäiseen asiaan. Olen ehtinyt lukea Rytisalon Rouva C:n ja ihastua entistä enemmän, olen ohittanut ensimmäisen kolmanneksen Jane Eyrestä ja saada Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Sävykäs rakkaus

Tällä hetkellä luen Minna Rytisalon vasta ilmestynyttä toista romaania Rouva C. Rouva C. on fiktiivinen kertomus nuoren Minna Canthin elämänvaiheista. Koska luen sähkökirjaa, en voi ilmoittaa teille sivunumeroa vaan ainoastaan prosentit: olen lukenut tähän mennessä 34 prosenttia, siis himpun verran reilun kolmanneksen, mutta Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Asioiden paino, hiljainen työ

Nyt, syksyn ensimmäisenä päivänä, kun vuotta on enää nelisen kuukautta jäljellä, uskallan todeta näinkin: vuosi 2018 on ollut minulle kaikkinensa tähän asti raskas, vaikea ja vaativa vuosi. Siinä on ollut valonhetkensäkin, mutta rehellisyyden nimissä mieleni odottaa jo seuraavaa vuotta ja toivoo silloin seesteisempiä aikoja.

Hiuksenhieno raja on siinä, milloin Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Mihin saattajaa tarvitaan – ja miksi avuntarpeesta tunnutaan rangaistavan

Olen klassisen musiikin ystävä – klassisen musiikin pariin minut johdatteli jo pienenä tyttönä kummitätini, jonka kanssa kävin säännöllisesti alakoulun ensimmäiset kolme luokkaa kuuntelemassa erilaisia ohjelmistoja. Tämä on jo toinen syksy, kun päätin hankkia Turun filharmonisen orkesterin Torstaisarjaan kausikortin.

Olin kuitenkin muuttuneesta lipunmyyntisysteemistä pöyristyksissäni. Orkesterin kausiesitteen takasivulla todetaan Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Älä irrota -romaani Tukholman kaupunginkirjastossa

Yllätykset ovat olleet kuluvana kesänä elämässäni erityisen suuria. Tuoreesta osteoporoosidiagnoosistani sain muistutuksen tänään, kun sain keskussairaalasta kirjeitse komennon sisätautilääkärin vastaanotolle ja laboratoriotutkimuksiin. Alkoi jännittää. Viime yönä uni jätti ilman tietoa kirjeestäkin noin kahden maissa yöllä, kroppa ja mieli pysyivät sinnikkäästi hereillä aamuun asti.

Osteoporoosista tulin lyödyksi ällikällä, mutta vähintään yhtä häkellyksissä olin täysin vastakkaisella tavalla viime sunnuntaina. Pohjustukseksi kerrottakoon, että Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Kirjoittaminen, riittämättömyys, rakkaus

Joskus on todella vaikeaa löytää oikeita sanoja mutta samalla on kuitenkin maailman tärkeintä kirjoittaa. Siinä itse asiassa on juuri kirjoittamisen ydin: yritys hahmottaa maailmaa. Kun kirjoitin teille viimeisimmän Sairaudet ja arki -tekstin, se ja teidän tukenne auttoivat minua samaan kaikkea järjestykseen ennen kaikkea päässäni.

Mutta sitä en olisi osannut ennustaa, että pian sen jälkeen Lue loppuun