Esikoisromaanin tuotantoblogi 10.5.2016–24.1.2017
Esikoiskirjailijan elämää 31.1.2017–
Esikoiskirjailijan elämää: Kohti unelmaa
Romaanikirjoittamisen mestarikurssi alkoi viime lauantaina. Romaania olen editoinutkin jo yhden osan verran (päätin tähän versioon uutuutena jakaa tekstin osiin), mutta selvää on, että vielä kuljetaan alkutaivalta tekstin kanssa.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Ehkä sanojen ääreltä löydän taas, kuka olen
Fiktiivisistä teksteistä on usein helppo erottaa kehityskulkuja. Asioita ns. istutetaan tarinaan, toisin sanoen katsotaan hyvin tarkasti, missä kohtaa kulku kohti haluttua pistettä alkaa. Usein näitä kulkuja koetetaan vähän häivyttää, jotta ne eivät aukeaisi lukijalle liian selkeästi, mutta kun teksti on kuitenkin artefaktinen, tekemällä rakennettu, etenkin harjaantunut silmä nuo kehityskulut helposti erottaa.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Näytelmäkeväästä romaanikesään
Kävi niin kuin monesti elämässäni käy: vaikka yksityiselämässäni olisi jos minkämoista turbulenssia, fiktio pitää minut kasassa, hengissä.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Kumiseva tyhjyys
Helmikuu on aivan kohta lopussaan. Venäjä on aloittanut absurdin hyökkäyssodan Ukrainaan, korona vaikuttaa olevan voimissaan ja olympialaisista autoritäärisessä diktatuurissa jäi vähintäänkin ikävä sivumaku.
Minä olen kärvistellyt väitöskirjani uuden formaatin kanssa, koettanut tehdä proosan ja draaman opintojen läksyt ajallaan ja edetä päivän kerrallaan. Kela on muistanut minua uudella selvityspyynnöllä liki viikottain. Aiheena on mikäs muukaan kuin Ruotsin-aikani.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Viisi vuotta sitten maailmani mullistui – Älä irrota viisi vuotta
Huomenna kirjallinen esikoislapseni, esikoisromaanini Älä irrota, täyttää jo viisi vuotta! Ja mitä pidemmälle vuosia kuluu, sitä tarkemmaksi historiakin jo piirtyy. Näkee selvemmin, mikä johti mistä mihin.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Uuden vuoden kynnyksellä
Olipa kerran Katariina -päivityksen jälkeen tuntuu vaikealta rikkoa hiljaisuus, mutta ehkä juuri siksi se on tehtävä. Kirjoitettava taas tällainen tuiki tavallinen merkintä.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Olipa kerran Katariina
Minä kirjoitan tämän, sillä minä haluan yrittää tulla nähdyksi kaikkineni, valita sen, mikä minusta on olennaista. Minä tahdon kirjoittaa itseäni säästämättä, sanoa juuri sen, mikä itselleni totta on, kiertelemättä.
Minulla oli omanlaiseni lapsuus. 19 vuotta ylä- ja alamäkiä, toiveita ja unelmia. Mutta minun elämäni ajanlasku alkoi uudelleen siitä, kun kipu astui hoitovirheen seurauksena pysyvästi elämääni. Se runteli kaiken, varmasti tuhosikin jotain. Siksi aloitan siitä.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Sain unelman, joka suisti minut helvettiin
Minun piti kirjoittaa teille jälkikirjoitus siitä, miltä taannoinen knausgårdilainen projektini tuntui. Paljon tunteita se herättikin.
Mutta sitten elämä syöksi minut uuteen kriisiin.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Osa 3: Kirjailijasielu, tieteentekijä ja pedagogi
Kirjoitin otsikkoon kolme sanaa, jotka mielestäni kuvailevat minua eri näkökulmista kuin kahdessa aikaisemmassa osassa: kyllä, minä olen kipupotilas äärimmäisen hankalassa tilanteessa. Kyllä, minä olen vammainen ihminen.
Mutta minä olen myös nuo kolme muuta.
Lue loppuun
Esikoiskirjailijan elämää: Osa 2: Kaikki lähtee katseesta
Syksy 2013. Minulla on kädessäni lasillinen gintonicia. Ihmisiä tungeksii ohitseni alati. On ahdasta. Me olemme baaritiskin perimmäisessä nurkassa ja IT-insinööriopiskelijat muuttavat Cheekin timantit joka kerran punaisiksi. Tomaatit on punaisia! raikaa kapakan täydeltä ja me hymyilemme, mutta minun hymyyni on toinenkin syy. Keskustelu poukkoilee kuin vuosia ei olisi ikinä ollutkaan. Tässä me olemme, kaksi ihmistä, jotka kerran huumaantuivat toisistaan lukiossa yhdeksi illaksi ja lähtivät sitten maailmalle, omille teilleen. Mutta minä muistan muutakin:
Minä muistan, millaista on olla nähty, kuultu. Haluttu.
Lue loppuun
Kata Melander 