HAKEMISTO

Esikoisromaanin tuotantoblogi 10.5.2016–24.1.2017

Esikoiskirjailijan elämää 31.1.2017–

Esikoiskirjailijan elämää: Ehkä sanojen ääreltä löydän taas, kuka olen

Fiktiivisistä teksteistä on usein helppo erottaa kehityskulkuja. Asioita ns. istutetaan tarinaan, toisin sanoen katsotaan hyvin tarkasti, missä kohtaa kulku kohti haluttua pistettä alkaa. Usein näitä kulkuja koetetaan vähän häivyttää, jotta ne eivät aukeaisi lukijalle liian selkeästi, mutta kun teksti on kuitenkin artefaktinen, tekemällä rakennettu, etenkin harjaantunut silmä nuo kehityskulut helposti erottaa.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Kumiseva tyhjyys

Helmikuu on aivan kohta lopussaan. Venäjä on aloittanut absurdin hyökkäyssodan Ukrainaan, korona vaikuttaa olevan voimissaan ja olympialaisista autoritäärisessä diktatuurissa jäi vähintäänkin ikävä sivumaku.

Minä olen kärvistellyt väitöskirjani uuden formaatin kanssa, koettanut tehdä proosan ja draaman opintojen läksyt ajallaan ja edetä päivän kerrallaan. Kela on muistanut minua uudella selvityspyynnöllä liki viikottain. Aiheena on mikäs muukaan kuin Ruotsin-aikani.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Olipa kerran Katariina

Minä kirjoitan tämän, sillä minä haluan yrittää tulla nähdyksi kaikkineni, valita sen, mikä minusta on olennaista. Minä tahdon kirjoittaa itseäni säästämättä, sanoa juuri sen, mikä itselleni totta on, kiertelemättä.

Minulla oli omanlaiseni lapsuus. 19 vuotta ylä- ja alamäkiä, toiveita ja unelmia. Mutta minun elämäni ajanlasku alkoi uudelleen siitä, kun kipu astui hoitovirheen seurauksena pysyvästi elämääni. Se runteli kaiken, varmasti tuhosikin jotain. Siksi aloitan siitä.

Lue loppuun

Esikoiskirjailijan elämää: Osa 2: Kaikki lähtee katseesta

Syksy 2013. Minulla on kädessäni lasillinen gintonicia. Ihmisiä tungeksii ohitseni alati. On ahdasta. Me olemme baaritiskin perimmäisessä nurkassa ja IT-insinööriopiskelijat muuttavat Cheekin timantit joka kerran punaisiksi. Tomaatit on punaisia! raikaa kapakan täydeltä ja me hymyilemme, mutta minun hymyyni on toinenkin syy. Keskustelu poukkoilee kuin vuosia ei olisi ikinä ollutkaan. Tässä me olemme, kaksi ihmistä, jotka kerran huumaantuivat toisistaan lukiossa yhdeksi illaksi ja lähtivät sitten maailmalle, omille teilleen. Mutta minä muistan muutakin:

Minä muistan, millaista on olla nähty, kuultu. Haluttu. 

Lue loppuun